Biohiili on pyrolyysillä eli kuivatislauksella valmistettavaa hiiltä. Biohiilen raaka-aineeksi kelpaa periaatteessa mikä tahansa eloperäinen aines, mutta yleisimmin jatkokäyttöön hyväksytään eri puulajeista valmistettua hiiltä. Kasvualustatuotannossa sekä alan tutkimuksissa biohiili kiinnostaa lähinnä sen ilmakehästä hiiltä sitovien ominaisuuksien vuoksi. Sitä lisätään toisinaan maahan myös epäpuhtauksia suodattamaan. Tavanomaisesti biohiiltä lisätään tuotteistettuun kasvualustaan 5-20 prosenttia, ja mahdollisuuksien mukaan voidaan valita tietystä puusta tuotettua biohiiltä tuomaan tietynlaisia ominaisuuksia kasvualustaan.

Lue lisää biohiilen käytöstä hulevesikasvualustoissa.

Eroosiolla tarkoitetaan maaperän kulumista erilaisten fysikaalisten ilmiöiden vaikutuksesta. Eroosiota aiheuttavat esimerkiksi tuuli, liikkuva vesi ja mekaaninen kulutus, kuten kävely. Eroosiota tapahtuu väistämättä niin luonnossa kuin rakennetussa ympäristössä, ja viherrakentamisessa siihen pystytään jonkin verran vaikuttamaan raaka-ainevalinnoilla ja perustamisvaiheessa. Eri raaka-aineet ovat alttiimpia eroosiolle kuin toiset, ja esimerkiksi kuivat ja tuuliset sääolot kiihdyttävät kulumista. Kasvillisuudella on erittäin tärkeä rooli maan kulumisen hidastamisessa, sillä tiheät juuristot sitovat maa-ainesta verkon lailla kasaan. Mikä tahansa kasvipeite onkin yleensä parempi maaperän kannalta, kuin ei lainkaan kasveja.

Lue lisää, kuinka oikeanlaisella kasvualustalla voidaan ehkäistä eroosiota.

Fosfori (P) on yksi kasvin tarvitsemista kolmesta pääravinteista. Fosfori parantaa juuriston kuntoa, mikä puolestaan tehostaa kasvin muiden ravinteiden ottoa maasta. Sillä on myös tärkeä merkitys sadonmuodostuksessa ja esimerkiksi hedelmien kypsymisessä. Fosforin maltillinen käyttö ja tehokas kierrätys ovat tärkeitä, sillä fosfori on paitsi uusiutumaton luonnonvara, myös suuri vesistöjen rehevöittäjä liikalannoituksen seurauksena.

Tiesitkö, että kompostilannoitteen käyttö palauttaa fosforia maaperään? Lue lisää.

Raskasmetalleiksi sanotaan metalleja, joiden tiheys on yli 5 g/cm³. Raskasmetallit ovat alkuaineita, joita esiintyy luonnostaan niin kalliossa kuin maaperässä: arseeni (As), elohopea (Hg), kadmium (Cd), kromi (Cr), kupari (Cu), lyijy (Pb), nikkeli (Ni) ja sinkki (Zn). Toisinaan raskasmetalleista puhutaan myös ”haitallisina aineina”, koska suurina pitoisuuksina esiintyessään ne ovat terveydelle haitallisia. Suomen lainsäädännössä on asetettu raja-arvot kasvualustojen ja lannoitevalmisteiden sisältämille raskasmetalleille. Kekkilän omat laatukriteerit ovat lain sallimia rajoituksia tiukemmat, ja raskasmetallien pitoisuudet ilmoitetaan aina kunkin tuotantoerän tuoteselosteessa.

Hulevesi on maan pinnalta, rakennuksen katolta ja muilta vastaavilta pinnoilta kulkeutuvaa sade- tai sulamisvettä. Hulevesien määrä lisääntyy rakennetussa ympäristössä, kun teitä ja rakennusten reunoja päällystetään asfaltilla tai muulla läpäisemättömällä aineella. Istutusalueet toimivat hulevesien imeyttäjinä ja suodattajina, ja tämä aiheuttaa vaatimuksia paitsi kasveille, myös kasvualustoille.

Lue lisää hulevesien hallinnasta kasveja ja kasvualustoja hyödyntäen.

Humus on orgaanista eli eloperäistä, loppuun tai lähes loppuun asti hajonnutta ainetta. Humus koostuu monimutkaisista, pitkälle hajonneista hiiltä sisältävistä yhdisteistä, ja se tuo esimerkiksi multaan ja humuspitoiseen vesistöön tummaa väriä. Humuksella on kasvualustassa samoja hyötyjä kuin muullakin orgaanisella aineksella, eli se vilkastuttaa maan mikrobielämää ja parantaa mururakennetta.

Maaperän ja kasvualustan huokostilavuus tarkoittaa nimensä mukaisesti sitä, kuinka suuri määrä maan tilavuudesta on huokosia. Huokoset ovat maahiukkasten väleihin muodostuneita rakoja, joissa liikkuvat paitsi vesi, myös ilma ja muut kaasut. Osa huokosista voi sijaita myös hiukkasten ja murujen sisällä. Mitä tiiviimmän rakenteen hiukkaset muodostavat eli mitä vähemmän ilmaa niiden väliin jää, sitä pienempi on kasvualustan huokostilavuus. Kun huokostilavuudesta vielä erotellaan ilma- ja vesihuokosten osuudet, saadaan tietoa paitsi kasvualustan tiiviydestä, myös sen vedenpidätyskyvystä.

Johtokyky ilmaisee vesiliukoisten ravinteiden pitoisuutta kasvualustassa. Maaperän vedessä liukoisina olevat ravinteet johtavat sähköä, joten mitä suurempi maan johtokyky on, sitä enemmän siinä on liukoisia mineraaleja. Maanäytteessä matala johtokyky (alle 10 mS/m) kertoo vähäravinteisuudesta ja lannoituksen tarpeesta. Liiallinen lannoitus puolestaan voi väkevöittää multaa liikaa, jolloin kasvin on hankala saada siitä vettä. Usein istutusaluetta perustettaessa kasvualustan johtokyky on korkeimmillaan, sillä osa ravinteista myös haihtuu ja huuhtoutuu levityksen jälkeen ja kastelun myötä.

Kalium (K) on yksi kasvin tarvitsemista kolmesta pääravinteesta. Kalium osallistuu kasvin valkuaisaineiden muodostamiseen, ja kasvi tarvitsee sitä myös solunesteeseensä veden ja ravinteiden kuljettamiseksi. Riittävästi kaliumia saavan kasvin varsi on vahva ja jämäkkä, ja kaliumin puute puolestaan näkyy lakoavana kasvutapana ja vanhojen lehtien kurtistumisena.

Kasetti on nimitys kuorma-autolle, jonka päällä on lava, ja perässä perävaunun päällä toinen, liikkuva lava. Kasetti-nimi viittaa tällaisen kuorman purkutapaan: Kun etummaisen lavan kuorma on käyty kippaamassa, kuorma-auto peruuttaa perävaunun eteen ja liikkuva lava ”kasetoidaan” eli liu’utetaan etulavan sisään seuraavaa kippausta varten. Kekkilän multatoimituksissa kasetin koko vaihtelee hieman alueittain, ja kunkin multa-aseman kaluston kokoa ja enimmäiskuormaa voit tiedustella asiakaspalvelustamme (p. 020 331 404).

Lue lisää multakuorman vastaanottamisesta.

Kenttäkapasiteetti tarkoittaa kasvualustan kosteustilaa välittömästi sen jälkeen, kun veden kyllästämästä maasta on painovoiman vaikutuksesta poistunut ylimääräinen vesi. Kenttäkapasiteettia käytetään yleensä ilmaisemaan kasvualustan enimmäispainoa sadeolosuhteissa, kun istutusalue sijaitsee esimerkiksi katolla tai kansirakenteella.

Kierrätyslannoitteeksi kutsutaan lannoitevalmistetta, jonka alkuperä on esimerkiksi teollisuuden tai jätteenkäsittelyn sivuvirta. Kierrätyslannoitteen vastakohta on louhimalla tai kemiallisesti valmistettu mineraalilannoite. Kierrätyslannoitteita käytetään usein myös niiden maata parantavien ominaisuuksien vuoksi, sillä niissä ravinteet ovat yleensä osittain sitoutuneina orgaaniseen ainekseen. Kierrätyslannoitteille ominaista on myös ravinteiden hidas liukenevuus, joka vähentää ravinnepäästöjen riskiä ja liikalannoitusta.

Kompostilla tarkoitetaan eloperäistä ainetta, jota mikrobit ja muut hajottajaeliöt hajottavat. Kompostoituessaan eloperäinen aines hajoaa vedeksi, ravinteiksi, hiilidioksidiksi ja humukseksi. Se on luonnon tapa järjestää aineen ja ravinteiden kierrätys hävikkiä synnyttämättä. Jätteen kompostointi on hygienisoiva prosessi, jonka aikana raaka-aineesta poistuvat mahdolliset taudinaiheuttajat sekä esimerkiksi rikkakasvien siemenet. Oikein järjestetyn kompostoinnin tuloksena on siis ravinteikasta, orgaanista massaa, joka antaa esimerkiksi mullalle mustan värin ja muhevan rakenteen.

Lue lisää, kuinka käytämme kompostia viherrakentamisen kasvualustoissa.

Kuntta eli siirtovarvikko tarkoittaa siirtonurmen tapaan asennettavaa metsäpohjaa. Se koostuu yleensä mustikan ja puolukan varvuista, sammaleista ja kanervista. Kuntta on helppohoitoinen vaihtoehto perinteiselle nurmikolle: varvikkomatto asennetaan rullaamalla se niukkaravinteisen ja hiekkaisen kasvualustan päälle, eikä se vaadi kastelun lisäksi juuri muita hoitotoimia.

Lannoitevalmiste on lainsäädännössä käytettävä yleisnimitys kaikille lannoitteille, kalkitusaineille, maanparannusaineille, kasvualustoille ja mikrobivalmisteet. Lannoitelainsäädäntö pyrkii varmistamaan, että kaikki Suomessa markkinoitavat lannoitevalmisteet ovat turvallisia, hyvälaatuisia sekä kasvintuotantoon sopivia.

Mineraalilannoitteella tarkoitetaan sellaisia lannoitevalmisteita, jotka valmistetaan louhien tai kemiallisesti ”neitseellisistä” luonnonvaroista. Mineraalilannoitteiden etuna on niiden nopea liukenevuus ja tiivistetty rakenne, joilla saadaan nopeasti toivottuja vaikutuksia kasveille. Koska mineraalilannoitteet ovat erittäin tehokkaita, suositellaan niitä käytettävän maltillisesti. Liikalannoitus lisää ravinnevalumien riskiä, eikä hyödytä kasvejakaan.

Mykorritsa eli sienijuuri on sienen ja kasvin juuriston muodostama symbioosi. Sieni ja kasvi elävät toinen toistaan hyödyttävässä liitossa: sieni saa kasvin juuristosta hiilihydraatteja, ja kasvi puolestaan sienen maasta pilkkomia ravinteita, erityisesti fosforia. Mykorritsa-symbioosi myös parantaa kasvin vastustuskykyä kuivuutta ja kasvitauteja vastaan. Jopa 90 prosenttia maailman kasvilajeista tarvitsee tai hyötyy mykorritsasta.

NPK-lukua käytetään lannoitteissa ilmaisemaan sen sisältämät pääravinnepitoisuudet. Kirjaimet N, P ja K tarkoittavat siis kolmea pääravinnetta: typpi (N), fosfori (P) ja kalium (K). Niitä seuraavat luvut ovat samassa järjestyksessä, kyseisten ravinteiden prosentuaaliset osuudet. Esimerkiksi Kekkilän Kastelulannoite -pakkauksesta löytyvä teksti ”NPK 17-4-25” tarkoittaa, että kyseinen tuote sisältää typpeä 17 %, fosforia 4 % ja kaliumia 25 %. Loput 54 prosenttia ovat sivu- ja hivenravinteita sekä muita lannoiteraaka-aineita. Syyslannoitteet ovat yleensä typettömiä, mistä syystä niitä puolestaan kutsutaan PK-lannoitteiksi.

Nuppi on nimitys kuorma-autolle, jossa ei ole perävaunua. Nuppikuormallinen multaa tarkoittaa siis yhtä kuorma-auton kuormallista. Kun täysi nupillinen multaa kipataan maahan, olisi kasalle hyvä olla varattuna noin 5 m x 5 m kokoinen tila. Kekkilän multatoimituksissa kuorma-auton koko vaihtelee hieman alueittain, ja kunkin multa-aseman kaluston kokoa ja enimmäiskuormaa voit tiedustella asiakaspalvelustamme (p. 020 331 404).

Lue lisää multakuorman vastaanottamisesta.

Kasvualustan orgaanisella aineksella tarkoitetaan siinä olevia kasvi- ja eläinperäisiä, eri hajoamisasteisia aineita. Orgaanista ainesta maassa muodostavat esimerkiksi lakastuneet lehdet, eläinten jätökset ja oksat, joita maan hajottajaeliöt pilkkovat mm. ravinteiksi ja humukseksi. Maan orgaaninen aines toimii hajottajaeliöiden ravintona ja elinympäristönä, joka parantaa maan rakennetta, vedenpidätyskykyä ja esimerkiksi mykorritsojen toimintaa. Orgaanisesta aineksesta puhutaan myös maanparannusaineena, sillä saviseen, köyhään maahan lisättynä se tekee maan ominaisuuksista suosiollisemmat kasvien menestymiselle. Tuotteistetuissa kasvualustoissa orgaaninen aines on yleensä turvetta, kompostia tai esimerkiksi maatunutta kuorta.

Orgaaninen aines on siis yleisnimitys kasvualustan eloperäisille raaka-aineille, mutta maa-analyysissä sillä on hieman eri merkitys. Kun maanäytteestä mitataan orgaanisen aineksen pitoisuus, se tarkoittaa uunissa kuumennettavan näytteen hehkutushäviötä. Hehkutuksesta jäljelle jäävä osa on tuhkaa. Hehkutushäviön avulla voidaan selvittää kasvualustan multavuus. Esimerkiksi kasvualusta, jonka resepti on 50 % hiekkaa ja 50 % eloperäisiä aineita, voi saada orgaanisen aineksen pitoisuudekseen 12 % (ja tuhkapitoisuudeksi 88 %).

Organo-mineraaliseksi lannoitteeksi kutsutaan lannoitevalmistetta, joka on kierrätys- ja mineraalilannoitteiden seos. Tällaisella seoksella tavoitellaan molempien lannoitetyyppien parhaita puolia – ekologista alkuperää ja maanparannusvaikutusta, sekä nopeaa ja tehokasta lannoitusvaikutusta.

pH-asteikkoa käytetään ilmaisemaan kasvualustan happamuutta. pH:ta mitataan asteikolla 1-14, jossa luvut 1-6 ovat happamia, 7 on neutraali ja 8-14 emäksisiä. Kasvualustassa pH kertoo maan happamuudesta ja kalkitsemistarpeesta. Kasveille otollisin pH vaihtelee hieman kasviryhmittäin, esimerkiksi havut viihtyvät parhaiten happamassa maassa (pH 4,7-5,5). Suurin osa kasveista viihtyy kuitenkin maassa, jonka pH on noin 6-7. Jo parin pykälän ero pH:ssa merkitsee melko suurta eroa kasvien elinoloissa – esimerkiksi kasvin ravinteiden otto maasta vaikeutuu liian happamassa maassa, jolloin lannoitteen lisäksi tarvitaan myös kalkkia.

Puhuttaessa kasvualustan sisältämästä kiviaineksesta, yleisin määrittelevä tekijä on raekoko. Se tarkoittaa valmistukseen käytetyn hiekan yksittäisen kivimurun läpimittaa. Useimmat kasvualustat sisältävät useampaa eri raekokoa. Näiden eri raekokojen suhteelliset osuudet ilmoitetaan kasvualustaerästä teetetyssä raekokojakaumassa ja rakeisuuskäyrässä.

Kasvualustojen rakeisuussuositukset muuttuivat, lue lisää.

Sienirihmasto on rihmastollisen sienen pääasiallinen, yleensä maanalainen rakenne. Useat sienilajit leviävät sekä maanalaisesti rihmaston, että maan päällä itiöitä levittävien itiöemien avulla. Maan pinnalle putkahtava sieni onkin usein vain jäävuoren huippu verrattuna sen laajaan maanalaiseen rihmaverkostoon. Sienet rihmastoineen kuuluvat olennaisesti terveeseen, elävään maahan ja kasvualustaan: muiden hajottajaeliöiden tavoin ne irrottavat kasvualustaan ja jätteisiin sitoutuneita ravinteita kasvien saataville ja sitovat maahiukkasia yhteen parantaen maan rakennetta.

Hivenravinteiksi kutsutaan niitä ravinteita, joita kasvi yleensä käyttää määrällisesti vähiten. Pienistä määristä huolimatta ne ovat aivan yhtä tärkeitä kasvin terveelle elinkaarelle kuin pääravinteetkin. Sivuravinteita ovat kalsium (Ca), magnesium (Mg) ja rikki (S), ja niiden tarve lasketaan pääravinteiden tapaan kilogrammoina hehtaaria kohden. Tärkeimpiä hivenravinteita puolestaan ovat rauta (Fe), mangaani (Mn), boori (B) ja kupari (Cu), ja niiden suositusmäärät ovat vain joitain grammoja hehtaaria kohden.

Typpi (N) on yksi kasvin eniten tarvitsemista kolmesta pääravinteesta. Typpi kulkeutuu kasvissa juurten kautta kasvusolukoihin, eli se auttaa kasvia kasvattamaan erityisesti vartta ja lehtiä. Typen puute siis on usein syynä kasvin hitaaseen kasvuun ja kituliaisuuteen. Koska typpi liikkuu maaperässä hyvin, on myös liikalannoitusta syytä välttää. Liiallinen typpi valuu herkästi maaperästä vesistöihin, ja myös kasvi voi saada siitä yliannostusoireita.