Hyppää sisältöön

Kekkilän Viivyttävä Kasvualusta ratkaisi K. J. Gauffinin puiston hulevesihaasteet

Tampereella, Hatanpään arboretumin ja kartanopuiston alue täydentyy vaiheittain monipuolisella K.J. Gauffinin puistolla. Kekkilän Nurmikkomulta ja Viivyttävä Kasvualusta ovat uuden puiston kasvun lähteenä.

K. J. Gauffinin puiston rakennustyöt ovat käynnissä ja alue rakentuu osa kerrallaan. Puistosta löytyvät paikat leikkiin, oleskeluun, pelailuun ja palstaviljelyyn. Puistossa on myös kukkaniittyjä ja paikkoja rauhoittumiseen. Alueen lähes kaikki 617 puuta säilytetään, ja uusia puita istutetaan 145.  

– Puita säilytetään Tampereen tekemän kaupunkipuulinjauksen mukaan, joka ohjaa vaalimaan vanhoja puita ja lisäämään uusia, kertoo Anna Levonmaa Tampereen kaupungilta.  

Kasvualustoilla lievitetty hulevesipainetta ja lisätty viihtyvyyttä puistoon Tampereella.

Viivitysalue hulevesipainanteen päässä

Levonmaa kertoo, että alueella oli hulevesipainanteita, joihin oli suunnitelmassa määritelty tarkkaan viivyttävä kasvualustan vaatimukset.

Viivyttävä kasvualusta on kivennäisainepitoinen, vettä suodattava ja maltillisesti läpäisevä kasvualusta. Se hidastaa sade- ja sulamisvesien valuntaa vesistöön tai hulevesiviemäreihin samalla epäpuhtauksia suodattaen. Kasvualustaa käytetään esimerkiksi biopidätysaltaissa, tulvaniityillä ja kosteikkojen reuna-alueilla. Se soveltuu kasveille, jotka sietävät vaihtelevia kosteusoloja: ajoittaista kuivuutta ja seisovaa vettä. 

– Viivytysalue on hulevesipainanteen päässä. Määrittelimme mitä kasvualustan tulee sisältää ja Tampereen Infra sai vapaudet toteuttaa ja hankkia kasvualustan, kertoo Levonmaa.

– Kekkilän Viivyttävä Kasvualusta valittiin kohteen vaatimuksiin ja urakoitsija otti meihin yhteyttä, kertoo Mika Valkila Kekkilältä. 

K. J. Gauffinin puiston ilmakuva. Puistoon lisätty viihtyvyyttä Kekkilän kasvualustoilla ja istutuksilla.

Tuhansia kasveja, inspiraationa Pariisi

Levonmaa kertoo, että seuraavassa vaiheessa toteutetaan aistipuutarha, mutta jo nyt on istutettu tuhansia kasveja puistoon. K.J. Gauffinin puisto on entistä kaupungin taimiston aluetta, ja se on asemakaavoitettu puistoksi vuonna 2019. K.J. Gauffinin puistoa jakavat kolmeen osaan pohjois-eteläsuuntaiset puistokäytävät puuriveineen. Leikki- ja näköalapaikat sijaitsevat kumpareillaan puiston itäreunalla, Suomen Satavuotisaukion vieressä. Nurmirinteitä reunustavat niityt, pensaat ja puut. 

– Puistossa on paljon niittyjä, inspiraationa ovat olleet Pariisin uudet puistot, kertoo erikoissuunnittelija Levonmaa Tampereen kaupungilta.

Puiston läntisin, Pyhäjärven puoleinen osa on puustoisinta. Puusto on peräisin entisen taimiston ajoilta. Alueen pääreitti onkin linjattu kulkemaan erilaisten puustoryhmien kautta.  Reitin varrella on kukkaniittyjä ja pysähtymispaikkoja, joissa viheralueesta voi nauttia useilla aisteilla. Puistoalue palvelee muiden puistokävijöiden lisäksi viereisen sairaalan asukkaita.  

Puiston rakennustyöt alkoivat vuonna 2023 eteläosasta ja ensimmäinen vaihe saatiin valmiiksi keväällä 2024: rakentaminen on vaiheistettu usean vuoden ajalle. Aistipuutarha ja leikkialue rakennetaan myöhempinä vuosina. Puisto on saanut nimensä Karl Johan Gauffinin mukaan. Hän toimi Tampereen kaupungin ensimmäisenä kaupunginpuutarhurina vuosina 1874–1897.  

Karl Johan Gauffinin puistossa on viihtyvyyttä lisätty istutuksilla.

 

Teksi: Laura Helander

Kuvat: Satu Mali

 

 

Etsi