Kekkilä on mukana Ramboll Finlandin koordinoimassa uusiomaanrakentamisen yhteistyöfoorumissa, UUMA:ssa. Keväällä 2024 käynnistynyt UUMA5-ohjelma jatkaa sitä edeltäneiden ohjelmien kunnianhimoista työtä tavoitteenaan edistää kestävää ja vähähiilistä maankäytön suunnittelua ja maanrakentamista. Verkostoon kuuluu Väyläviraston lisäksi kaupunkeja, yhdistyksiä, urakoitsijoita, teollisuutta, jätehuoltoyrityksiä sekä konsulttiyrityksiä.
Uusiomaanrakentaminen on kiertotaloutta, jonka avulla kyetään hillitsemään ehtyvien luonnonvarojen käyttämistä ja siten ympäristökuormaa ja ilmastonmuutosta. Suomessa syntyy vuosittain miljoonia tonneja maanrakennukseen sopivaa uusiomateriaalia. Kekkilä vastaanottaa kasvualustakäyttöön soveltuvaa kiviainesta joko suoraan tai prosessoituna ja valvoo sen laatua. “Etsimme jatkuvasti erilaisia yhteistyökumppaneita kehitystyöhön. UUMA-verkosto onkin meille erityisen luonteva. Kiertotaloustyö on merkityksellistä työtä, jossa näkee konkreettisesti sen, kuinka paljon kykenemme jo olemassa olevien materiaalien viisaaseen ja tehokkaaseen hyötykäyttöön”, kertoo Kekkilän Viherrakentamisen ja kierrätyspalveluiden liiketoiminnan päällikkö Jussi Kankainen.
UUMA5-ohjelman tarkoituksena on lisätä uusiomateriaalin tuotteistamista ja kaupallistamista. Uusiomateriaalin käyttäminen vähentää merkittävästi rakennushankkeiden ympäristövaikutuksia ja lisää materiaalitehokkuutta. Hankintaprosessien sujuvoittamisen lisäksi ohjelmassa pyritään kehittämään luvitusprosesseja, maankäytön suunnittelua, infrarakentamista sekä uusiomateriaalien teknisten vaatimusten asettamista.
Kekkilällä on pitkä kokemus sekä kiertotalouden edistämisestä että siihen liittyvästä verkostoitumisesta. Kekkilässä maanrakennusaineksen kestävä käyttötapa liittyy sekä sen ympäristövaikutuksiin jokaisessa käytön vaiheessa että lopputuotoksen laatuun ja käyttöikään. Teknologian ja tuotteiden kehittäminen on yhteistyötä, jolla voidaan saavuttaa isoja ja maapallon kantokyvyn kannalta erittäin merkittäviä tuloksia.