Hyppää sisältöön

Istutusohjeet: Istutusalueiden perustus ja hoito

Istutusalusta ja - kuoppa tulee muotoilla kasvin tarpeiden mukaisesti. Myös kasvualustan rakenteessa on hyvä ottaa huomioon kasvien ominaisuudet.

Oikea kasvualusta vastaa kasvien tarpeita

Pohjamaa

Istutusalusta tai istutuskuoppa muotoillaan istutettavien kasvien vaatimusten mukaisesti. Pohjamaan pintaa rikotaan, jotta ylimääräinen vesi poistuu ja etenkin puiden juuristo pääsee levittäytymään istutuskuopan ulkopuolelle.

Tarvittaessa pohja muotoillaan niin, että ylimääräinen vesi esim. keväällä pääsee poistumaan valumalla. Jos veden kapillaarisen liikkumisen mahdollistava pohjamaakerros puuttuu, tai sen rakenne on vaurioitunut, suosittelemme kasvualustakerroksen alle Kekkilä Rakennekasvualustaa.

Kasvualustan paksuus

Istutettavien kasvilajien vaatimusten ja taimen juuripaakun koon mukaan. Yleiset suositukset: perennat 40-60 cm, maanpeiteperennat 20-30 cm, pensaat ja köynnökset 40-60 cm, puut 60-80 cm.

Lisätietoa sopivan kasvualustan valinnasta löydät artikkelista kasvualustan ostajan opas >>

Kasveille sopivat kasvuolot

Istutus

Ennen istutusta sekä kasvit että istutuskuopan pohja kastellaan hyvin.

Pensaat ja perennat

Kasvualusta levitetään istutusalueelle ja tiivistetään niin, että multapinta on 5-10 cm ympäröivää maanpinnan tasoa korkeammalla. Taimille kaivetaan kuopat niille sopiville istutusetäisyyksille. Kasvatusruukku poistetaan ja tarvittaessa juuristoa avataan varoen. Jos juuripaakku on kovin tiivis, siihen voi tehdä veitsellä pystyviiltoja.

Taimet istutetaan entiseen kasvusyvyyteen, niin että juuripaakun päälle tulee ohuelti multaa. Multa tiivistetään paakun ympärille, juuriston rikkoutumista varoen. Kasvit kastellaan niin, että koko multakerros kastuu, n. 10-20 l /istutettava taimi. Märän mullan päällä liikkumista vältetään, ettei se tiivistyisi liikaa.

Puut

Puun juuripaakku kastellaan ennen istuttamista. Myös kuopan pohja kastellaan ennen mullan levittämistä. Istutuskuopan pohjalle levitetään kasvualustaa, joka tiivistetään. Puun taimi asetellaan niin, että runko on suorassa ja oksat osoittavat haluttuihin kasvusuuntiin. Juuristoa avataan tarvittaessa. Tarkistetaan sopiva istutuskorkeus: juurenniskan tulee olla maanpinnan tasolla. Tukikepit lyödään tukevasti pohjamaahan juuripaakun viereen. Istutuskuoppa täytetään mullalla.

Multa tiivistetään paakun ympärille jaloin painelemalla, juuriston rikkoutumista varoen. Puu sidotaan tukikeppeihin latvuksen alapuolelta. Taimi kastellaan niin, että koko multakerros kastuu, n. 30-40 l /puu. Kasvuunlähdön ajaksi juuristoalueelle muotoillaan kastelupainanne, ellei riittävää veden imeytymistä ole varmistettu muuten, esim. kastelupussilla.

Hoida oikein

Katekerros mullan pinnalle

Katekerros istutusalueiden multapinnalla vähentää siemenrikkakasvien itämistä ja pidentää kasteluväliä, sillä se vähentää veden haihtumista. Suosittelemme Kekkilä kuorikatteita, Kekkilä koristekatteita tai Kekkilä Lehtipuukatetta. Jos katekerrosta ei levitetä, rikkakasvien taimet torjutaan nuorina, joko käsin kitkemällä, haraamalla tai kemiallisesti. Istutusalueilla, joissa katekerroksen käyttö ei ole mahdollista, suositellaan keväthuollon yhteydessä Kekkilä Nurmikon hoitomulta PLUS -katemultaa. Katemulta voidaan levittää kevyen puhdistuksen jälkeen maatuvien lehtien ja oksien päälle.

Lannoitussuositus

Sekoita pintamaan sekaan NPK-lannoitetta pakkauksen ohjeen mukaan (esim. Kekkilä Luonnonmukainen puutarhalannoite 1-2 l/puu). Jos lannoite laitetaan vain pintalevityksenä sekoittamatta maahan, lannoita miedommin (esim. Kekkilä Luonnonmukainen puutarhalannoite vain 2-4 dl/m2) ja varaudu ylimääräisiin lisälannoituksiin kasvukauden aikana. Kekkilän PLUS-, LAN- ja PREMIUM-merkityt tuotteet ovat valmiiksi lannoitettuja ja kalkittuja, joten ne eivät tarvitse lisälannoitusta ensimmäisen kasvukauden aikana. Toisena vuonna aloitetaan lisälannoitus.

Kasvukauden aikaiseen lannoitukseen suosittelemme Kekkilä Kevätlannoite PLUS+Kekkilä Luonnonmukaista puutarhalannoitetta sekä elo-syyskuussa Kekkilä Syyslannoite PLUS+, joka parantaa kasvien talvenkestävyyttä. Ylläpitokalkitus on hyvä tehdä 1–2 vuoden välein Kekkilä Rakeinen kalkilla.

Varmista riittävä kosteus

Kastele säännöllisesti. Istutusaluetta kastellessa mullan tulee kastua koko paksuudeltaan niin, että kasvin juuristo saa vettä ja hakeutuu syvemmälle. Näin kasvit eivät kärsi niin helposti kuivina kausina. 1 mm sademäärä kastelee noin 1 cm maata, joten pieni luonnon sade ei riitä kasteluksi. Kasvukaudella perennat tarvitsevat noin 30mm sadetta vastavan vesimäärän n. 10 päivän välein. Puut tarvitsevat ensimmäisen vuoden kasvukaudella noin 140 l vettä joka toinen viikko. Istutuksen jälkeen runsas kastelu on toistettava 2 päivän välein muutamia kertoja.

 

Istutusmulta kuva tuotteesta Kekkilä



Etsi