Hyppää sisältöön

Luksusmatkailussa maisemakuva on osa asiakaskokemusta  

Bella Lake Resortin rantasviitit ja Taidepuisto kumpuineen ja kukkineen ovat uuden matkailukeskuksen vetonaula ja osa elämysmatkailun arvokasta maisemakuvaa. Kekkilän kasvualustat ovat taidepuiston vehreyden salaisuus.

Kuopiossa sijaitseva Bella Lake Resort on osoitus siitä, millainen merkitys maisemoinnilla ja viheralueilla on matkailukohteessa. Joulukuussa 2023 valmistuneet paritalosviitit on varusteltu omilla saunoilla ja laitureilla, joista pääsee suoraan terassilta uimaan kirkasvetiseen Kallaveteen. Kesäkuussa 2024 järvimatkailukeskus vietti avajaisia.

– Joutsenpuisto on Bella Lake Resortin vihreä sydän, jossa voi ihastella Joutsen-patsaan ympärillä olevaa vesiaihetta, koko kesän kukkivia perennaistutuksia ja Pekka Jylhän Joutsen-teosta, kertoo Sanni Kemiläinen Bella Lake Resortista.

Bella Lake Resortin viherrakennustyöt aloitettiin heti keväällä lumien sulettua, sillä sviittitasoiseen majoituskohteeseen haluttiin nopeasti sellainen maisemointi, että asiakkaat kerran vierailtuaan haluavat myös palata Bellanrantaan. Viherrakentamisen ja maisemoinnin ytimeksi muodostui Joutsenpuisto, joka on kokonaisvaltainen ympäristöteos Kallaveden rannassa. Puutarha, kasvillisuus, kumpujen ja laaksojen harmoniset muodot, arkkitehtuuripenkit ja valaistus on rakennettu tukemaan kaipuuta yhteen kuulumiseen.

– Joutsenpuiston keskellä on Pekka Jylhän Joutsen-patsas, joka on valon ja puhtauden vertauskuva, kertoo Kemiläinen.

Kuvanveistäjä Pekka jylhä itse kuvailee teostaan seuraavasti:
“Joutsenessa on elämän koko kuva-arvoitus, kenen tahansa nähtävänä, jossa voi ihailla äärimmäisen tarkoituksenmukaisuuden estetiikkaa, välttämättömyyden kauneutta, mielen rajattomuutta ja harmoniaa. Joutsen viettelee ja kutsuu uneksimaan, unet ovat yhteinen tapa käsitellä todellisuutta ja piirtää niitä uudelleen. Oppia uneksimaan ja oppia uneksimaan hyvin ja jatkaa tarinaa. Tarinoista on mahdollisuus löytää omia mikrokosmoksia, jotka kätkevät sisäänsä ennen kokemattomia tarinoita, jotka taas aukeavat uusiin maailmoihin ja visuaalisiin, kokemuksellisiin ja toiminnallisiin elämyksiin, kuvailee suunnittelija teoksen symboliikkaa.”

Kekkilän kasvualustat ovat taidepuiston vehreyden salaisuus

Bella Lake Resort edustaa visuaalista ja eri aisteja hivelevää elämysmatkailua parhaimmillaan.

– Järvi, luonto ja puisto muodostavat maisemakuvan, joka on Bella Lake Resortin matkailumarkkinoinnin vetonaula, kiteyttää Kemiläinen.

Taidepuiston kukkaloisto ja vehreys on toteutettu Kekkilän laadukkailla kasvualustoilla, jotka on räätälöity muun muassa perennaistutusten vaatimuksiin. Näyttävässä istutuksessa on muun muassa komea maksaruohoa, päivänliljaa, harjaneilikkaa, tulikellukkaa, rohtosormustinkukkaa, nukkapähkämöä, huhtakurjenpolvea, kiinanjaloangervoa, myskimalvaa ja korallikeijunkukkaa.

Raimo Sunnisen Bella-venetehdasalueelle perustettu matkailukeskus on saanut uuden käyttötarkoituksen järvimatkailun ansiosta. Kemiläinen kuvailee toteutusta ekoteoksi, sillä alue on saanut pitkän iän matkailukonseptin myötä. Alueella on myös Saana Spa ja ravintola, padel-kenttiä, petanque-ratoja sekä 18-reikäinen minigolf-rata.

 

Teksti: Laura Helander
Kuvat: Satu Mali

 

 

Etsi