Hyppää sisältöön

Asiantuntija vastaa: Nurmikon siemenseokset ja sopivan seoksen valinta

Tässä artikkelissa S.G.Niemisen asiantuntija Katja Jansson puhuu nurmikon siemenseoksista ja niiden eroista itävyyden, kohteen ja hoidon kannalta.

Ammattikohteessa hoitoluokka määrittää valittavan nurmikkosiemenseoksen

–  Valittaessa nurmikonsiemeniä kannattaa miettiä käyttökohdetta ja paikkaa; millainen on kasvupaikka ja millaista hoitoa nurmikko tulevaisuudessa saa. Ammattikohteissa työselosteessa on yleensä määritelty minkä hoitoluokan nurmikkoa alue on. Silloin se määrittää myös valittavan nurmikkosiemenseoksen.

Englanninraiheinän heikkous on huono talvenkestävyys Suomessa.

Suomessa käytettävät yleisimmät seokset koostuvat 3–4 eri heinälajista:

  • Puna- ja puistonadat eivät vaadi kasvualustalta niin paljon, vaan pärjäävät karummissakin olosuhteissa. Ne kestävät poutaa, mutta jonkin verran myös varjoa. Ne eivät kuitenkaan kestä kovaa kulutusta eikä kovin lyhyeksi leikkaamista. Nadat ovat kapealehtisiä.
  • Toinen seosten päälaji on niittynurmikka, se kestää kovaa kulutusta ja muodostaa leveillä lehdillään tuuhean nurmikon. Niittynurmikka tarvitsee enemmän ravinteita ja kosteutta kuin nadat. Niittynurmikka ei myöskään viihdy varjossa, mutta on erittäin talvenkestävä myös Pohjois-Suomessa.
  • Kolmas päälaji on englanninraiheinä, se on kasvuominaisuuksiltaan niittynurmikan veroinen, kestää kulutusta, itää ja vihertyy nopeasti. Sen heikkous on kuitenkin myös uusimmilla lajikkeilla huono talvenkestävyys Suomessa. Sitä kuitenkin käytetään yleisesti seoksissa 0–15 % nopean itämisen ja vihertymisen vuoksi. Jos määrä seoksessa on suurempi, vaarantuu myös nurmikon talvehtiminen.

Kotipihan siemenseoksessa etsi pakkauksesta käyttöluokkalogoa -ja merkintää

– Kotipihaan valittaessa sopivaa seosta kannattaa miettiä samat asiat ja valita seos sen mukaan. Puutarhamyymälöissä on kuitenkin melko laaja valikoima eri nimisiä ja laatuisiakin seoksia. Kuluttajan kannattaakin ensimmäiseksi etsiä pakkauksesta Käyttöluokkalogoa ja merkintää. Silloin voi olla varma, että siemenet ovat Suomen olosuhteisiin sopivia lajeja ja lajikkeita.

– Yleensä seosten nimet antavat viitteen käyttökohteesta. Samassa pihassa voi myös käyttää kasvupaikan mukaan eri seoksia ja häivyttää rajan kylvämällä raja-alueelle molempia seoksia.



Urheilunurmi vaatii oikeanlaisen kasvualustan ja säännöllistä hoitoa

– Urheilunurmikkona voidaan ajatella seosta, jossa on eniten niittynurmikkaa. Silloin kasvualusta on ensimmäinen tärkeä tekijä, sen tulee olla ravinteikas ja sopivan kuohkea, ei liian tiivis. Kasvupaikka ei saa olla liian kuiva ja paahteinen, muutoin myös kastelusta tulee huolehtia.

– Urheilunurmikko vaatii säännöllistä hoitoa, kalkitusta, lannoitusta ja leikkuuta. Käytettävästä lannoitteesta riippuen kasvukauden aikana voidaan joutua lannoittamaan useita kertoja. Kasvukauden aikana nurmikko täytyy myös leikata 1–3 kertaa viikossa. Tässä korostuu myös hyvä ruohonleikkuri siistin leikkuupinnan vuoksi. Kotipihan urheilunurmikon leikkuukorkeus on noin 30–45 mm. Leikkuujäte tulee toki myös kerätä pois nurmikolta.

Oikein säilytettynä siementen itävyys pysyy hyvänä noin viisi vuotta

– Nurmikonsiemenseoksissa käytettävät lajike-erät ovat kaikki laboratorio-olosuhteissa testattuja ja tutkittuja. Eristä on määritelty itävyys ja puhtaus. Eri lajeille on asetuttu itävyyden suhteen raja-arvot, punanadalla ja niittynurmikalla se on 75 % ja englanninraiheinällä 80 %. Käytännössä kuitenkin pakattaessa seoksia seoksen kokonaisitävyys on yleensä aina tuota korkeampi, noin 85–95 %. Viive laboratoriotuloksista kauppaan on noin 0–2 vuotta. Oikein säilytettynä (kuivassa) itävyys ei laske merkittävästi noin viiteen vuoteen. Senkin jälkeen osa siemenistä itää varmasti, mutta kylvötiheyttä on syytä miettiä ja tehdä vaikkapa koekylvös pienelle alueelle.

Nurmikon kastelusta on huolehdittava niin kauan, kunnes se vihertää kunnolla

– Nurmikon itämättömyyteen löytyy usein syy toisaalta kuin itämättömistä siemenistä ja yleensä se on kasvuolosuhteet. Itääkseen siemenet tarvitsevat vettä, happea, lämpöä ja valoa. Ensimmäinen edellytys on veden saanti, jotta kuivat siemenet turpoavat. Sen jälkeen siemenet tarvitsevat happea , ei siis pidä kylvää liian syvälle. Vasta kolmantena tekijänä tulee riittävä lämpötila: maanlämpötila tulisi olla noin 10–15 °C.

– Ensimmäiseksi siemenestä työntyy ulos alkeisjuuri ja tämä onkin kriittinen kohta, sillä jos nurmikko tässä kohtaa pääsee kuivahtamaan, ei sitä voi enää pelastaa. Kerran itänyt siemen ei idä enää uudestaan. Nurmikon kastelusta on siis huolehdittava niin kauan, kunnes se vihertää kunnolla. Toki myös sen jälkeenkin pitkinä, kuivina jaksoina.

Laadukkaiden seosten merkitys korostuu saatavuusongelmien vuoksi

– Tulevaisuudessa laadukkaiden seosten merkitys korostuu saatavuusongelmien vuoksi. Eurooppaa ovat vaivanneet useat huonot satovuodet sekä kaksi kovan kysynnän koronavuotta. Tämän seurauksena tällä hetkellä erityisesti natojen saatavuus on suuri haaste. Tämä heijastuu Suomeenkin viimeistään loppukaudesta, jolloin nurmikonsiemeniä ei välttämättä ole enää saatavilla normaaliin tapaan. Ammattilaisilta tämä vaatii enemmän ennakointia ja tarkkuutta. Myös seosten laatuerot voivat kasvaa jos saatavilla ei ole riittävästi sopivia siemeneriä. Hoitoon kannattaa siis panostaa, jotta nurmikko säilyy hyväkuntoisena ja edustavana. Uuden nurmikon perustamisesta tulee jatkossa myös aiempaa kalliimpaa.

Niityn ja nurmikon yhteiselo – hyvä tietää

– Viime aikoina niittyjen suosio on noussut kohisten ja nurmikoita on muutettu niityiksi. Nurmikko on kuitenkin nurmikko ja niitty on niitty, ne eivät voi olla päällekkäin. Jos päästää niittykasvit ja -kukat valtaamaan nurmikon, ei nurmikosta enää pienellä työllä saa edustavaa nurmikkoa. Siksi kannattaa miettiä erikseen paikka niitylle ja koittaa rajata se paraatinurmikosta hieman kauemmaksi.

Haastattelun asiantuntija Katja Jansson on S.G. Niemisen tuotepäällikkö vastuualueenaan nurmikkosiemenet -ja lannoitteet.


 

 

Etsi