Katteet
Männynkuorikate
Kekkilä Männynkuorikate soveltuu katteeksi massaistutuksiin, maisemointiin tai esimerkiksi taajamametsien kulkuväylille. Se sopii myös erinomaisesti komposteihin seosaineeksi kuoren tasajakoisuuden ansiosta.
Maisemointiin ja kulkuväylille
Täyttää Viherympäristöliiton kateluokituksen Puistokate -vaatimukset
Palakoko 2-150 mm
Palakoko
2-150 mm
Tilavuuspaino
n. 300 kg/m³
- Estää rikkakasvien taimettumista ja kasvua.
- Katteet soveltuvat maisemointiin ja puistokohteisiin pensaiden alustaksi tai erilliseksi koristepinnaksi.
- Kuorikate tasaa maan kosteusvaihtelua, vilkastuttaa maan pieneliötoimintaa ja mahdollistaa kasvien juurtumisen koko kasvualustakerrokseen.
- Kate pitää myös kasvien lehdet ja sadon puhtaana sateisina kausina.
- Palakoko 2-150mm. Palakoko ja ominaisuudet vaihtelevat hieman eri asemien välillä ja vuodenajasta riippuen.
Käyttöohjeet Männynkuorikate:
- Kate levitetään keväällä vasat, kun maa on lämmennyt. Näin vältetään eristämästä kylmää ja huurretta juuristovyöhykkeelle.
- Kuorikate levitetään maan pinnalle 5–7 cm paksuiseksi kerrokseksi. Katetta laitetaan tätä ohuemmin taimien tyvialueelle; näin se ei estä uusien versojen kasvua tai kerää kosteutta.
- Suosittelemme käyttämään katteen alla rikkakasvien juurista puhdasta kasvualustaa.
- Tuotetta voi käyttää myös kompostoinnissa. Kuori sekoitetaan muun kompostoitavan aineksen joukkoon lisäämään seoksen ilmavuutta ja parantamaan kompostin pieneliötoimintaa.
- Tuotetta on saatavilla myös 1000 l suursäkissä.
- Tarkista tuotteen saatavuus asiakaspalvelusta puh. 020 331 404.