Hyppää sisältöön

Kekkilä Hortensiamulta vuoden 2019 puutarhatuote

Hortensia on näyttävä koristekasvi, jonka suosio ruukussa kasvatettavana kesäkukkana on kasvanut hurjasti viime vuosina. Puutarhakaupat tulvivat toinen toistaan upeampia hortensioita, joita voi kasvattaa sekä sisällä että ulkona. Kekkilä tuo tänä keväänä markkinoille uuden erikoismullan, joka on suunniteltu erityisesti ruukussa kasvatettavien hortensioiden tarpeita ajatellen. Tuote on pakattu kätevään 15 l säkkiin, joka riittää sopivasti 1-2 ruukkuun ja on helppo kuljettaa kotiin ilman autoakin.

Suomen Puutarhakauppiaat ry on valinnut Kekkilän Hortensiamullan vuoden puutarhatuotteeksi. Puutarhakauppiaiden Markus Puhakka kertoo, että valintaan vaikuttivat 1) kotimaisuus, 2) pitkään kaivattu tarpeellinen uusi tuote, joka vastaa kasvaneeseen hortensioiden myyntiin, sekä 3) kuluttajille tarjottava helppokäyttöinen tuote. Hortensiamulta on innovatiivinen ja laadukas, suomalaiselle kotipuutarhurille sopiva tuote.
– Olemme valinnasta todella iloisia ja ylpeitä, kertoo Kekkilän tuotekehityspäällikkö Minka Mannerla. Hortensiamulta syntyi asiakkaiden toiveiden perusteella, hän jatkaa.

– Hortensia on siitä erikoinen kasvi, että ihan sama lajike voi olla joko vaaleanpunainen tai sininen tai jotakin siltä väliltä. Mitä happamampaa kasvualusta on, sitä sinisempi kukinto on. Hortensioiden viljelijä säätää haluamansa värin jo kukan kasvatusvaiheessa. Sitten kun upea tummansininen hortensia on ostettu kotiin ja istutetaan tavalliseen multaan, sen väri alkaa pikkuhiljaa vaalentua. Hortensiamulta on suunniteltu pitämään nimenomaan sininen hortensia sinisenä, sillä sen ph-arvo on tavallisia multia happamampi. Hortensiamultaan voi kuitenkin istuttaa kaiken värisiä hortensioita, se ei muuta vaaleanpunaisia tai valkoisia hortensioita, sillä ne säilyttävät värinsä myös happamassa mullassa, opastaa Mannerla.

Kasvukauden aikana kannattaa hortensialle antaa myös Kekkilän kesäkukkaravinnetta, niin se jaksaa kukkia pitkään. Hortensiamulta sopii erinomaisesti myös esimerkiksi huone-atsaleoille ja ruukuissa kasvatettaville havukasveille.

Multaan lisättäviä tutkittuja kasvunparantajia

Hortensiamullassa on happamuuden lisäksi muitakin hortensian kasvatusta helpottavia ainesosia. Hortensia tarvitsee runsaasti vettä ja tasaisen kostean kasvualustan menestyäkseen. Hortensiamultaan on siksi lisätty sammalta, joka helpottaa kastelua ja vähentää ylikastelun vaaraa. Sammal tuo lisäksi multaan hyvää rakennetta ja ilmatilaa.

Toinen kasvunparantaja on Kekkilän Juurivoima™, joka on juurten kasvua parantava humusyhdiste.
– Humusyhdisteet ovat täysin luonnonmukaisia aineita, joita multa ja turve luonnostaankin sisältävät. Ne parantavat tutkitusti kasvien juurtumista ja ravinteiden ottoa, kertoo Kekkilän puutarha-asiantuntija Mari Kaartokallio. Vahvojen ja elinvoimaisten juurten ansiosta kasvi saa tarvitsemansa ravinteet, kasvaa nopeasti ja voi hyvin.

Hortensiat ovat jo saapuneet myymälöihin ja niiden myyntikausi jatkuu koko kesän. Hortensia kasvattaa suosiotaan myös äitienpäiväkukkana.
– Tänä vuonna voi muistaa äitiä sekä kasvilla että säkillä multaa. Näin iloa ja kauneutta kestää koko kesäksi, vinkkaa Kaartokallio.

 

Lisätiedot: puutarha-asiantuntija Mari Kaartokallio, mari.kaartokallio@kekkila.fi, +358 40 684 0978 ja tuotekehityspäällikkö Minka Mannerla, minka.mannerla@kekkila.fi, +358 44 500 5006.

Kuvamateriaalia: www.kekkila.fi/medialle

Julkaistu 1.4.2019

 

Hortensia on näyttävä koristekasvi, jonka suosio ruukussa kasvatettavana kesäkukkana on kasvanut hurjasti viime vuosina. Puutarhakaupat tulvivat toinen toistaan upeampia hortensioita, joita voi kasvattaa sekä sisällä että ulkona. Kekkilä tuo tänä keväänä markkinoille uuden erikoismullan, joka on suunniteltu erityisesti ruukussa kasvatettavien hortensioiden tarpeita ajatellen. Tuote on pakattu kätevään 15 l säkkiin, joka riittää sopivasti 1-2 ruukkuun ja on helppo kuljettaa kotiin ilman autoakin.

Etsi