Pidetään huolta maasta
Maata varjelevat tuotteemme
Mullat
Multatuotteiden pääraaka-aineet kuten turve ja komposti tulevat pääosin omasta konsernistamme ja läheltä tehtaitamme. Näin voimme varmistua raaka-aineiden laadusta ja minimoida kuljetusten aiheuttamat päästöt ja kustannukset.
Lannoitteet
Osa lannoitteista valmistetaan Suomessa, esimerkiksi Kekkilä Kanankakka, joka saadaan munia tuottavasta suomalaisesta kanalasta. Valmistamme ja pakkaamme lannoitteita itse Eurajoen tehtaallamme. Näin takaamme laadun, varmistamme nopeat toimitukset ja tuemme suomalaista työtä. Osa lannoitteista valmistetaan Euroopassa; Ruotsissa, Hollannissa ja Saksassa. Näissä maissa on pitkälle kehittynyttä ja laatutietoista lannoitteiden kiertotaloustuotantoa, jota pääsemme kumppaniemme kautta hyödyntämään.
Katteet
Suurin osa katetuotteistamme valmistetaan Suomesta peräisin olevista erilaisista tuotannon sivuvirroista, kuten lautasahojen kuorikkeesta ja ylijäämäpuusta. Koristekatteiden värit ovat täysin luonnollisia, ja myrkyttömiä sekä ihmisille että eläimille.
Kivet
Punainen ja musta koristekivi tulevat Suomesta. Kotimaiset kivilaadut ovat kuitenkin rajalliset, ja siksi kiviä tulee myös Norjasta, Tanskasta ja Indonesiasta. Etsimme tällä hetkellä vaihtoehtoisia kivilaatuja niin läheltä kuin mahdollista. Käytämme luotettavia alihankkijoita.
Raaka-aineemme
Miksi käytämme kasvuturvetta?
Turve on turvallinen raaka-aine mullassa:
- Turve on kasvatusominaisuuksiltaan ylivoimainen ja lähes käyttövalmis raaka-aine joka ei tarvitse raskaita prosessointeja.
- Se on rikkaruohoton sekä vapaa kasvi- ja eläinperäisistä taudeista.
- Turpeen matala pH-arvo ja ravinnetaso tekevät siitä helpon sopeuttaa eri kasvien tarpeisiin.
- Se mahdollistaa eri kiertotalousmateriaalien, kuten kompostien ja puukuidun, turvallisen käytön.
- Turve tasapainottaa kasvualustan vesitaloutta ja parantaa rakenteen ilmavuutta.
Kasvuturpeen viisas käyttö mahdollistaa kiertotalousraaka-aineiden hyödyntämisen turvallisesti ja takaa kasvien hyvän kasvun.
Käytämme vain vastuullisesti tuotettua kasvuturvetta
Kaikki Kekkilän käyttämä turve tulee omilta soiltamme, joissa on ympäristölupa sekä ympäristösertifikaatti ISO 14001. Turvetuotantoon valitaan luontoarvonsa jo menettäneitä soita, eli sellaisia soita, jotka ovat esim. metsitystä varten kokonaan tai osittain ojitettuja. Kaikki käyttämämme turve tulee jo pitkään käytössä olleilta turvetyömailta, joiden käyttö on mahdollista kymmeniä vuosia eteenpäin. Tuotannon jälkeen ne palautetaan kosteikoiksi tai muiksi, ympäristöarvoiltaan arvokkaiksi kohteiksi. Omat turvesuot ovat myös lähellä mullan valmistusta, ja siten kuljetuskustannuksia voidaan vähentää.
RPP-vastuullisuussertifikaatti
RPP (Responsible produced peat) on kasvuturvetuotannon eurooppalainen vastuullisuussertifikaatti. Suomessa ympäristövastuullisuus on jo oleellinen osa turvetuotantoa, johon RPP tuo muutamia lisäkriteereitä. Hiilipäästöjen suokohtainen laskenta ja kattavat jälkihoitosuunnitelmat jo tuotantoaikana ovat RPP:n edellyttämiä osa-alueita, joita ympäristölainsäädäntö ei ole tähän mennessä edellyttänyt.
Maan ja kasvien hyvinvoinnin parhaaksi
Hyvässä mullassa on paljon ominaisuuksia, jotka saadaan siihen käyttämällä oikeita, laadukkaita raaka-aineita oikeissa suhteissa. Raaka-aineita ja niiden sekoitussuhteita muuttamalla voidaan muuttaa mullan eri ominaisuuksia eri käyttötarkoituksiin sopiviksi.
1.
Monissa kasvualustoissamme on mukana viherkompostia tai muita orgaanisia lannoitteita, joiden raaka-aineina on erilaisia ruuantuotannon sivuvirroista saatuja aineita. Ne vilkastuttavat maan pieneliötoimintaa ja siten parantavat maata, tehden siitä paremman kasvualustan erilaisille kasveille.
2.
Multa on elävää, ja se sisältää runsaasti pieneliöitä, eli mikrobeita, joita löytyy kaikkialta luonnosta. Nämä maaperän mikrobit vapauttavat ravinteita kasvien käyttöön, parantavat maan mururakennetta ja ylläpitävät sen terveyttä tuottamalla tauteja ehkäiseviä aineita ja hajottamalla haitta-aineita. Mitä aktiivisempi mikrobisto, sitä viljavampi ja terveempi on maa.
3.
Elävä, vilkasta pieneliötoimintaa tukeva multa auttaa kasvia voimaan paremmin. Hyvinvoivat kasvit sietävät paremmin esimerkiksi kuivia jaksoja, tuhohyönteisiä ja muita stressiä aiheuttavia tekijöitä. Multa on kasvin koti ja lannoite on sen ruokaa – siksi niiden valinnalla on iso merkitys kasvien hyvälle kasvulle.