Hoida oman pihan monimuotoisuutta
Ruoki pölyttäjiä
Kasvata luonnonmukaisesti
Luonnonmukaiseen kasvuun
Oman pihan kiertotaloutta
Inspiraatiota pihalle
Kiertotalousmateriaaleista uutta kasvua
Kekkilä tutkii ja kehittää jatkuvasti uusia raaka-aineita ja tuotteita luontoa ajatellen. Kaiken kehitystyön taustalla on aina pyrkimys kasvien terveeseen ja hyvään kasvuun. Tällä hetkellä etsimme nopeasti uusiutuvia raaka-aineita, joista olisi mahdollisimman vähän ympäristörasistusta, ja pyrimme hyödyntämään kiertotalousmateriaaleja.
Korvaamalla esimerkiksi mullissa hitaasti uusiutuvia raaka-aineista nopeasti uusiutuvilla tähtäämme siihen, että kasvien kasvatus kestävällä pohjalla. Esimerkiksi turpeeton Kekkilä Kasvumulta Kestävä+ sisältää Viherkompostia, puukuitua ja kasvusammalta.