Hyppää sisältöön
Koristepensaat

Valamonruusu

Rosa ’Splendens’

Valamonruusu Rosa ’Splendens’

Valamonruusu on kestävimpiä ja kauneimpia pensasruusujamme, josta saa kauan kukkivan ryhmän aurinkoiselle paikalle. Pensas on pystykasvuinen ja oksat lähes piikittömiä. Kookkaat, puolikerrotut kukat tuoksuvat voimakkaasti.

Veden tarve:

Keskiverto

Valon tarve:

Aurinkoinen

Korkeus:

150-200 cm

Kukinta-aika:

Keskikesä

Kasvuvyöhyke:

I-V (VI)

Suosittelemme tämän kasvin kanssa:

Valamonruusu Rosa ’Splendens’

Loistavan punakukkainen ruusu menestyy Suomessa kasvuvyöhykkeillä I-V (VI). Pystykasvuisen pensaan edellisen kesän versot ovat vihreitä tai ruskehtavia ja kukkivissa haaroissa on vähän piikkejä. Pensas kasvaa 150-200 cm korkeaksi. Juurivesoja muodostuu melko runsaasti. Keskikokoiset, terveet lehdet ovat raikkaanvihreät. Syysväri on yleensä keltainen.

Kolmisen viikkoa kestävä kukinta voi alkaa lämpimällä säällä jo kesäkuun lopussa. Loistavanpunaiset kukat ovat yleensä 6–7 cm leveitä ja lähes yksinkertaisia, joten niiden keskellä oleva kirkkaankeltainen hetiö erottuu hyvin. Päärynänmuotoiset kiulukat ehtivät kypsyä harvoin täysin punaisiksi.

Viihtyy aurinkoisella ja puolivarjoisella kasvupaikalla. Ruusut kukkivat runsaimmin auringossa, mutta kauemmin puolivarjossa. Ruusut sietävät auringon paahdetta ja kuivuutta. Maaperä voi olla kuiva tai tuore, keskiravinteinen ja läpäisevä. Pensasruusuille sopii kasvualustaksi Kekkilä Perenna-  ja ruusumulta. Taimet istutetaan 80 cm välein.

Ruusu on helppohoitoinen. Keväällä se kalkitaan Kekkilä Puutarhakalkilla ja lannoitetaan Kekkilä Kevätlannoite PLUS+ -lannoitteella. Heinäkuussa voi antaa hoitolannoituksen Kekkilä luonnonmukaisella Puutarhalannoitteella.

Pensasruusuja leikataan yleensä nuorentamalla. Varhain keväällä voi poistaa vanhimpia ja heikosti kukkivia oksia.

Etsi