Koristepensaat
Tuoksuruuta
(Vinruta)
Ruta graveolens
Tuoksuruuta eli viiniruuta on vanhojen yrttitarhojen monivuotinen, ikivihreä puolipensas. Nykyisin sitä käytetään pääasiassa esimerkiksi kivikkopuutarhan koristekasvina. Sillä on koristeellinen sinivihreä, aromaattinen lehdistö ja sinapinkeltaiset kukat.
Veden tarve:
Vähäinen
Valon tarve:
Aurinkoinen
Korkeus:
50 cm
Värit:
Keltainen Vihreät lehdet
Kukinta-aika:
Keskikesä
Suosittelemme tämän kasvin kanssa:
Multa:
Lannoite:
Välimeren maista kotoisin oleva tuoksuruuta kasvaa suomessa 50 cm korkeaksi pensaaksi. Kasvin lehdistö on liuskoittunut ja väriltään siniharmaa. Lehdistön tuoksu on hyvin voimakas.
Kasvi kukkii heinä-elokuussa. Pienet, vihertävänkeltaiset kukat tuoksuvat hieman mantelille ja balsamille. Voi aiheuttaa ihoärsytystä.
Aiemmin tuoksuruutaa on käytetty sekä mausteyrttinä että lääkerohtona, mutta nykyisin sitä käytetään koristekasvina. Lääkekäyttöä suositellaan vain lääkärin valvonnassa kasvin myrkyllisyyden vuoksi.
Sen sijaan lehtiä voi käyttää tuoksusekoituksiin ja värjäyksessä antamaan kauniin vihreää väriä. Juuresta saa värjäykseen punaista väriä.
Menestyy aurinkoisella ja lämpimällä kasvupaikalla. Kasvualusta saa olla hiekkapitoinen, esimerkiksi Kekkilä Perenna- ja ruusumulta. Kekkilä Puutarhamullan joukkoon voi lisätä puhdasta hiekkaa, kuten Kekkilä Leikkihiekkaa. Taimet istutetaan 30 cm välein.
Keväisin tuoksuruuta kalkitaan Kekkilä Puutarhakalkilla ja lannoitetaan Kekkilä Kevätlannoite PLUS+ -lannoitteella.
Tuoksuruudan talvehtiminen Suomessa on epävarmaa, joten se on aina suojattava maan jäädyttyä Kekkilä Talvisuojalla tai siirrettävä viileään sisätilaan talvehtimaan.
Keväällä tuoksuruuta leikataan. Tuoksuruuta on suhteellisen lyhytikäinen kasvi, joten sitä kannattaa lisätä pistokkaista tai siemenistä tasaisin väliajoin.