Hyppää sisältöön

Lannoita oikein

Multa on kasvin koti ja lannoite sen ruokaa. Kunnon ruoalla kasvi kasvaa isoksi ja vahvaksi. Sesongin eri vaiheissa tarvitaan erilaisia ravinteita. Opi kaikki oleellinen lannoittamisesta.

Vauhtia kasvuun – opi lannoittamisesta!

Kasvien lannoittaminen on tarpeen, jotta kasveilla riittää puhtia kukkia ja tuottaa satoa koko kesän ajan. Parhaan lopputuloksen saat, kun aloitat lannoittamisen keväällä, kun maa on sula ja kasvu käynnistymässä.

Lue lisää

Lannoitus palkitsee

Maaperä tarvitsee lannoitteita, jotta se antaisi vuorostaan meille satoa, kukkia ja kauneutta. Maaperässämme ei ole tähän riittävästi tai oikeassa suhteessa ravinteita, mutta lannoittaminen palkitsee runsaalla sadolla ja kestävällä kauneudella.

Lue lisää

Happaman maan kasvien lannoittaminen

Happaman maan kasveja löytyy joka lähtöön. Happamasta kasvualustasta pitävät vanhojen tuttujen havujen lisäksi alppiruusut, tuttavallisemmin rodot ja atsaleat, sekä esimerkiksi pensasmustikka. Valitsemalla niille suunnitellun lannoitteen, kasvit voivat hyvin.

Millaista ruokaa tarjoat kasveillesi?

Luomulannoitteissa ravinteet ovat kasveille sopivassa muodossa. Niillä kukoistavat ja tuottavat satoa myös kasvissyöjän ja vegaanin kasvit.

Kasvimaan kesälannoitus

Kun kasvit saavat ravinteita koko kesän, ne pysyvät terveinä ja kasvavat hieman nopeammin. Näin pääset korjaamaan satoa aiemmin.

Lannoita oikein – katso videot!

https://www.youtube.com/watch?v=BV6Gj1IQWS0

Syyslannoituksen aika on ennen lehtien kellastumista

Kasvien syyslannoitus kannattaa tehdä hyvissä ajoin ennen lehtien kellastumista ja lepokauden alkua. Tällöin kasvit ehtivät hyödyntää annetut ravinteet ja siirtyvät talvilepoon oikeaan aikaan. Syyslannoite antaa kasveille ravinteita seuraavan kesän kukkasilmun alkujen muodostamiseen ja parantaa kasvien talvehtimista.

Lue lisää

Etsi