Hyppää sisältöön

Ideat ja ohjeet

Parhaat vinkit puutarhaunelmien toteuttamiseen – oman ruoan kasvattamisesta, kasvien istuttamisesta ja hoitamisesta pihan viimeistelyyn.

Kekkilä blogeissa

Omien artikkeleidemme lisäksi voit löytää meidät blogipostauksista, jotka on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä bloggaajien tai muun median kanssa.

Lue lisää

 

Grow the joy – Kasvatetaan yhdessä

Ympärillämme on paljon epävarmuutta, mutta niin myös kauneutta, toivoa ja hyvyyttä. Ja kun muistaa rauhoittua hetkeksi, ilon voi löytää pienistäkin asioista. Vaikka laittamalla sormet multaan ja kasvattamalla jotain kaunista.

Lue lisää

Tietoa Kekkilästä

Kekkilän tuotekehityksen lähtökohtana on intohimoinen suhtautuminen multaan. Kehitämme jatkuvasti entistä parempia ratkaisuja kasvattamiseen, kierrätykseen ja puutarhanhoitoon.

Lue lisää

Joko olet tutustunut Kekkilän Kasvikirjastoon?

Kaikki kasvit tarvitsevat erilaista hoitoa. Kekkilän kasvikirjastosta löydät tiedot kasvien tarvitsemasta vesi- ja valomäärästä sekä niille parhaiten sopivista Kekkilä-tuotteista. Kasvikirjastommme sisältää laajasti erilaisia kesäkukkia, monivuotisia, puita ja pensaita, hyötykasveja sekä huonekasveja.Tutustu ja löydä parhaiten menestyvät kasvit sinun kotisi, puutarhasi tai parvekkeesi olosuhteisiin.

Etsi