Kokeile rohkeasti
Turhan moni viherpeukalo arkailee omien tomaattien kasvatusta. Sitä pidetään työläänä – tai ehkä aiempi, epäonnistunut kasvatus on vienyt viljelyhalut. Hyvistä tomaateista pitävän kannattaa kuitenkin laittaa tomaattien kasvatus kokeiluun. Kun taimia hoitaa säännöllisesti, muistaa valon, kastelun ja lannoituksen tärkeyden, lopputulos palkitaan aidolla arjen luksuksella: ihanan makeilla omilla tomaateilla.
Jos taimet haluaa kasvattaa itse siemenistä asti, ne kannattaa kylvää laatikkoon tai pieniin ruukkuihin jo maalis–huhtikuussa. Kaikkein parhaiten siemenet itävät, kun lämpötila on 20–25 celsiusastetta.
Mikä lajike kannattaa valita?
Uudet lajikkeet ovat varmempia kuin vanhat, sillä ne on kehitetty kestämään kasvitauteja entistä paremmin. Esimerkiksi erilaiset kirsikkatomaatit ovat hyvä valinta, samoin vaikka pihvitomaatit. Toki omat makumieltymykset pitää ottaa huomioon.
Maukas punainen tomaatti on esimerkiksi ’Encore’. Keltaisen tomaatin ystävä viehättyy makeasta ’Goldene Königin’ -lajikkeesta. Pensasmaisista tomaateista kokeilemisen arvoinen on esimerkiksi ohutkuorinen ja makea ’Maskotka’. Kirsikkatomaateista kannattaa kokeilla ’Evitaa’.
Jos hankkii valmiit taimet, kannattaa valita mahdollisimmat isot. Ulkonäköä ei tarvitse silloin tuijottaa liikaa vaan varmistaa, että taimessa on kukkia.
Istuta harkiten
Taimien määrää on hyvä miettiä jo matkalla myymälään, koska helposti voi hankkia liikaa. Kasvi vaatii tilaa ja valoa. Jos taimia laittaa kasvualustalle liian tiheään, sato kärsii. Kaiken A ja O on, että taimet saavat kasvaa niin harvassa kuin mahdollista ja että valoa on riittävästi.
Hyvä perussääntö on istuttaa pensastomaatit puolen metrin välein, runkotomaatteja pari tainta neliömetrille.
Jos kasvua ei rajoiteta, kasvi tekee valtavasti lehtiä eikä voima riitä enää kukkiin.
Yksi keittiöpuutarhurin tyypillinen virhe on antaa taimien kasvaa liian reheviksi. Jos kasvua ei rajoiteta, kasvi tekee valtavasti lehtiä eikä voima riitä enää kukkiin. Tomaatin varkaat eli ylimääräiset sivuversot otetaan pois jo istutusvaiheessa ja kasvun edetessä kerran viikossa.
Milloin siirtää taimet ulos kasvamaan?
Taimien viemisessä ulos ei myöskään sovi hötkyillä. Kesäkuun alussa yökylmät ovat yleensä ohi, mutta toki sitä ennen taimia voi viedä lasitetulle parvekkeelle tai lämmittimellä varustettuun kasvihuoneeseen. Taimista kannattaa silloin tarkistaa, että niissä on nuppuja valmiina. Säntillinen keittiöpuutarhuri karaiseekin taimia ulkoiluttamalla niitä päivisin viikon verran suojaisessa puolivarjoisessa paikassa.
Pölyttämisen voi hoitaa myös tärisyttämällä kukkia niin, että siitepöly varisee kukinnoista.
Kun kukkivat taimet on siirretty kasvihuoneeseen, on pölytyksen vuoro. Ammatikseen tomaatteja viljelevät käyttävät taimien pölyttämisessä apunaan kimalaisia. Pölyttämisen voi hoitaa myös tärisyttämällä kukkia niin, että siitepöly varisee kukinnoista. Tämä kannattaa tehdä iltapäivällä, sillä iltaa ja yötä myöten kasvihuoneen kosteus tiivistyy ja auttaa pölyttymisen onnistumisessa. Tuholaisten torjunnassa mainiona apuna ovat leppäkertut. Niiden kiinniottamisessa voi pyytää lasten apua.
jatkuu…