Hyppää sisältöön

Viherkasvisora – kasvien helppoon hoitoon

Istuta viherkasvit Viherkasvisoraan tai tee erilaisille kasveille omat kasvualustasekoitukset, joissa viherkasvit viihtyvät ja nauttivat olostaan.

Helppohoitosuutta Viherkasvisoralla

Kekkilä Viherkasvisora on luonnon omaa tuotetta, puhdasta, vulkaanista kiviainesta. Viherkasvisoran sisältämien ilmakuplien vuoksi kivi on keveää ja huokoista. Huokoisen rakenteen ansiosta Viherkasvisora kykenee imemään ja varastoimaan itseensä reilusti vettä. Kasvit saavat sorasta vettä tarpeen mukaan. Viherkasvisora tarjoaakin luonnollisesti tasaista kosteutta, mutta ilmavan alustan kaikille viherkasveille. Erityisesti se sopii herkkäjuurisille kasveille, kuten monille vehkakasvien heimoon kuuluville trooppisille viherkasveille sekä ilmavassa, hiekkapitoisessa kasvualustassa viihtyville kaktuksille ja mehikasveille.

Kekkilä Viherkasvisora

Viherkasvisora on oivallinen vaihtoehto kaikille viherkasveille, mutta erityisesti ilmavasta kasvualustasta pitäville kasveille, kuten köynnösvehkoille ja juurakkovehkoille.

Viherkasvisora on monikäyttöinen kasvualustamateriaali, joka toimii mullattomassa viljelyssä sellaisenaan, mutta Viherkasvisorasta ja muista multatuotteista voi koostaa erilaisille kasveille, niiden tarpeisiin ja omaan kastelurytmiin sopivia kasvualustaseoksia. Kasveja istuttaessa onkin hyvä huomioida oma hoitorutiini eli kuinka usein on valmis kasveja kastelemaan ja kuinka kasveja kastelee. Myös ruukun valinnalla on merkitystä, käytitpä sitten multaa tai Viherkasvisoraa. Huokoisessa, lasittamattomassa keramiikkaruukussa kasvien kasvualustasta haihtuu kosteus nopeammin kuin esimerkiksi lasitetussa keramiikkaruukussa, muovi- tai metalliruukussa.

Kekkilä Viherkasvisora

Viherkasvisora on vulkaanista, puhdasta ja luonnollista hohkakiveä. Sen huokoinen rakenne imee kosteutta ja luovuttaa sitä kasville tarpeen mukaan.

Etua Viherkasvisorasta

Kun käytät viherkasveille Viherkasvisoraa tai käytät sitä ainesosana omiin multaseoksiin, parannat kasvien juuriston kasvuolosuhteita tarjoten juurille ilmavuutta ja tasaisempaa kosteutta. Viherkasvisora imee ylimääräisen kosteuden ja luovuttaa sitä kasveille tarpeen mukaan, jolloin kasvin juuret saavat kosteutta juuri tarvitsemansa määrän tarpeen mukaan. Soramaisen koostumuksen ansiosta Viherkasvisora ei multatuotteiden tavoin tiivisty kastelun ja ajan myötä, vaan säilyttää ilmavan rakenteen. Juurilla on tilaa toteuttaa tärkeintä tehtäväänsä – ottaa ravinteita kasvien terveeseen kasvuun.

Alocasia micholitziana ’Frydek’

Aroidkasvit eli vehkakasvien heimon kasvit voivat olla tasaisen kastelutarpeen ja ilmavan kasvualustavaatimusten vuoksi hieman vaateliaita kasvatettavia, mutta viherkasvisora ja aroid-kasveille tehty kasvualustasekoitus helpottavat hoitoa. Kuvassa Alocasia micholitziana ’Frydek’.

Viherkasvisora on neutraalia, joten se sopii monenlaisille kasveille. Ja mikä parasta, Viherkasvisora on luonnon oma materiaali, eikä sen valmistukseen tarvitse käyttää luonnonvaroja ja energiaa.

Tropiikin helmille

Monet trooppiset kasvit, erityisesti ilmavasta, kuohkeasta kasvualustasta ja tasaisesta kosteudesta pitävät vehkakasvien heimon (Araceae) kasvit nauttivat Viherkasvisorassa kasvaessaan. Vehkakasveja eli niin sanottuja aroid-kasveja ovat mm. peikonlehdet, köynnösvehkat, juurakkovehkat ja flamingokukat.

Kirjoköynnösvehka Philodendron gloriosum

Kirjoköynnösvehka Philodendron gloriosum on upea viherkasviharvinaisuus. Sydämenmuotoiset lehdet ovat nuorena raikkaan vihreät, mutta väri syvenee tummanvihreäksi.

Himalajanposliinikukka Hoya linearis

Himalajanposliinikukka Hoya linearis kasvattaa pitkää verhomaista, alaspäin laskeutuvaa versoa. Muiden posliinikukkien tapaan se arvostaa ilmavaa kasvualustaa ja valoisaa hajavalon kasvupaikkaa.

Kasvit voi istuttaa puhtaaseen soraan tai tehdä aroid-kasveille sopivan kasvualustasekoituksen, johon laittaa esimerkiksi 2 osaa Viherkasvisoraa, 2 osaa Orkideamultaa, 1 osan Viherkasvimultaa. Viherkasvisora ilmavoittaa, kuohkeuttaa ja sitoo vettä, Orkideamulta happamoittaa kasvualustaa ja tuo sekoitukseen rouheutta, Viherkasvimullassa on orgaanista ainesta ja ravinteita. Monet trooppiset kasvit ovat kotoisin Amazonin alueelta, jossa maaperä on hapanta, kuohkeaa, ravinteikasta ja ilmavaa. Myös monet epifyytit eli luonnossa päällyskasvina kasvavat kasvit nauttivat kasvualustan ilmavuudesta. Maaorkideoille, kuten ludisialle, toimiva kasvualusta syntyy esimerkiksi seoksesta, johon laittaa 2 osaa Viherkasvimultaa, 1 osa Viherkasvisoraa ja 0,5 osaa Orkideamultaa.

Oman kasvualustan kokoaminen Viherkasvisorasta

Vehkakasveille eli Araceae heimon kasveille voi koostaa oman kasvualustamixin, niin sanotun aroid mixin, johon sekoittaa Viherkasvisoraa, Orkideamultaa ja Viherkasvimultaa. Ilmavasta kasvualustasta pitävien aroid-kasveiksi kutsuttuihin kasveihin luetaan esimerkiksi alokasiat, köynnösvehkat, flamingokukat ja peikonlehdet.

Juurten puhdistus

Juurakkovehkat eli alokasiat ovat tarkkoja kasvualustan suhteen. Ne pitävät ilmavasta ja hengittävästä, mutta suhteellisen kosteasta kasvualustasta. Viherkasvisora sopii niille erityisen hyvin. Puhdista taimen juuristo taimiruukun vanhasta mullasta ja istuta uuteen kasvualustaan. Kuvassa juurakkovehka Alocasia micholitziana ’Frydek’.

Kaktukset nauttivat Viherkasvisorassa

Huokoinen Viherkasvisora tarjoaa erinomaisen kasvualustan kaktuksille ja mehikasveille, joilla on yleisesti liian kosteuden suhteen herkät juuret. Soramainen, ilmava koostumus sopii sellaisenaan kaktuksille, mutta kaktuksille voi myös koostaa oman kasvualustasekoituksen, johon laittaa esimerkiksi 3 osaa Viherkasvisoraa ja 2 osaa Kaktus- ja mehikasvimultaa. Monet tyräkit kasvavat hyvin Viherkasvisorassa, sillä niiden juuret ovat herkkiä liialliselle kosteudelle ja voivat kuin huomaamatta mädäntyä.

Kaktus Viherkasvisoraan istutettuna

Kaktukset voi hyvin istuttaa rouheaan viherkasvisoraan, jolloin niiden herkät juuret saavat varmasti ilmavan kasvuolosuhteen. Kuvassa täpläpiispanhattu Astrophytum myriostigma ja pallerotyräkki Euphorbia obesa.

Istuta ruukkuun

Kasvit voi istuttaa reiälliseen, aluslautaselliseen ruukkuun tai altakasteluruukkuun. Lasitettu ruukku on hyvä, jos et jaksa kastella kasveja kovin ahkeraan. Lasitetun ruukun pinnalta haihtuu kosteus hitaammin kuin lasittamattomasta, matalapolttoisesta keramiikkaruukusta.  Muoviset taimiruukut ovat käteviä suojaruukkujen sisään. Viherkasvisora toimii hyvin myös altakasteluruukussa, jossa kosteuden seuraaminen sujuu helposti.

Kekkilä Viherkasvisora

Suojaruukku piilottaa muovisen taimiruukun. Viherkasvisoraan istutettu köynnösvehka ’Tortum’ nauttii ilmavasta, mutta tasaisen kosteasta kasvualustasta.

Huuhtele sora ennen istutusta, jolloin se on jo valmiiksi kosteaa. Laita pohjalle ensin vähän Viherkasvisoraa, sitten kasvin juuret ja lisää varovasti soraa kasvin juurten ympärille. Varo istuttamasta kasvia liian syvään, vaan istuta se samaan syvyyteen kuin aiemmin. Istutuksen jälkeen suojaa suoralta auringonpaahteelta parin viikon ajan, jotta kasvi saa aikaa juurtumiselle. Kastele kasvia tällöin myös tarpeen mukaan maltillisesti, suihkuta käsisuihkulla tai sumuttele. Kasvia onkin hyvä alkuun tarkkailla uudessa kasvualustassa. Tue korkeat kasvit alkuun tarvittaessa tukikepillä, jotta kasvi pysyy pystyssä ennen kuin se on kunnolla juurtunut.

Kasvin istuttaminen Viherkasvisoraan

Laita ruukun pohjalle vähän sekoittamaasi kasvualustamixiä, jossa kosteutta pidättävää Viherkasvisoraa, Orkideamultaa ja Viherkasvimultaa. Laita taimen juuret ruukkuun ja lisää kasvualustamixiä juurten ympärille.

Kasvin istuttaminen Viherkasvisoraan

Voit myös puhdistaa taimipaakusta ylimääräistä multaa pois ja lisätä ruukun reunoille reilusti Viherkasvisoraa. Köynnösvehka Philodendron bipinnatifidum ’Tortum’.

Kekkilä Viherkasvisora

Kastele istutettu taimi ja kasvualusta, jotta juurtuminen pääsee vauhtiin. Huolehdi säännöllisestä kastelusta ja pidä kasvualusta koko ajan kevyesti kosteana. Ilmavassa kasvualustassa vesi ei ahkerassakaan kastelussa kuitenkaan seiso kasvin juurilla. Lannoita säännöllisesti kasteluiden yhteydessä. Talviaikaan voi käyttää lannoitteen sijaan merileväuutetta.

Startti pistokkaille

Tasaisen kosteuden tarjoava Viherkasvisora sopii pistokaskasvatukseen. Voit käyttää pistokkaille puhdasta Viherkasvisoraa sellaisenaan, mutta myös tehdä kasvualustasekoituksia. Erityisesti helposti mätänevät pistokkaat saavat Viherkasvisorassa lempeän startin. Trooppisten kasvien pistokkaat kannattaa laittaa ensin imemään vettä astiassa. Mehikasvien ja kaktusten pistokkaiden kasvatusastian voi täyttää heti Viherkasvisoralla. Huuhtele Viherkasvisora etukäteen, jotta se on imenyt itseensä kosteutta ja on sopivasti ilmava ja kostea. Tarkkaile pistokkaan hyvinvointia alkuun ja sumuttele ja kastele tarpeen mukaan. Kosteassa viihtyvien kasvien pistokkaat voi juurruttaa myös lasikuvun alla tai sujauttaa ruukun muovipussin sisään.

Viherkasvisora pistokaskasvatuksessa

Viherkasvisora sopii erinomaisesti pistokaskasvatukseen. Viherkasvisora on huokoista hohkakiveä, ja sitoo hyvin kosteutta. Sujauta Viherkasvisoraan esimerkiksi hopeaköynnöksen pistokas.

Pistokaskasvatus Viherkasvisoralla

Käytä pistokaskasvatuksessa reiällisiä taimiruukkuja. Kirkkaassa muovimukissa näet soran kosteustilanteen ja pistokkaan juurten kehittymisen. Tumma sora on kosteaa, vaalea kuivaa. Lisää pistokkaan ympärille viherkasvisoraa esimerkiksi lusikalla. Tässä startin saa pikkuposliinikukan pistokas.

Lannoita hyvinvointia

Hyvään kasvuun viherkasvit kaipaavat riittävästi ravinteita ja luonnonvaloa. Viherkasvisora ei sisällä ravinteita, joten Viherkasvisoraan istutettuja kasveja on lannoitettava kasvukauden aikana säännöllisesti. Sama koskee myös erilaisissa kasvualustasekoituksissa kasvavia kasveja. Pistokkaille lannoitus aloitetaan vasta, kun pistokas on juurtunut ja käytetään laimeaa lannoitevesiseosta.  Lannoitukseen sopii kasteluveteen lisättävä Kekkilä Viherkasviravinne tai Kekkilä Kasviravinne. Talviaikana Viherkasvisorassa kasvaville kasveille voi antaa Kekkilä Merileväuutetta. Mikäli kasvit saavat talvilevon aikaan lisävaloa kasvi- tai päivänvalolampulla, on niitä syytä kastella ja lannoittaa lähes samaan tapaan kuin kasvukaudella.

Juurakkovehka Alocasia wentii

Köynnösvehkoihin (Philodendron) aiemmin kuulunut Thaumatophyllum xanadu kasvaa näyttäväksi pensaaksi. Kasvi on istutettu Viherkasvisoraan, altakasteluruukkuun. Sitä on lannoitettu säännöllisesti Kekkilän Viherkasviravinteella. Juurakkovehka Alocasia wentii on saanut aroid-kasveille sopivan multasekoituksen.

Thaumatophyllum xanadu

Thaumatophyllum xanadu on näyttävälehtinen pensastava viherkasvi, joka menestyy valoisalla hajavalon kasvupaikalla. Kauniita lehtiä käytetään myös leikkovihreänä.

Kuulostele omaa hoitorutiiniasi, tarkkaile kasveja, kasvuolosuhteita ja kokeile rohkeasti erilaisiin tarpeisiin sopivia kasvualustasekoituksia. Kokeilut opettavat ja kasvit kukoistavat helposti!

 

Teksti ja kuvausjärjestelyt: Johanna Vireaho
Kuvat: Hanna Marttinen

Etsi