Hyppää sisältöön

Vauhtia kasvuun – opi lannoittamisesta

Kasvien lannoittaminen on tarpeen, jotta kasveilla riittää puhtia kukkia ja tuottaa satoa koko kesän ajan. Parhaan lopputuloksen saat, kun aloitat lannoittamisen keväällä, kun maa on sula ja kasvu käynnistymässä.

Pidä kasvit kylläisinä

Kasvit hakevat juurillaan maasta erilaisia ravinteita, joiden avulla ne jaksavat kasvaa reippaasti, kukkia komeasti ja tehdä muhkean sadon. Lisäksi tarvitaan vain vettä ja auringonvaloa. Parhaimmillaan maa on kasveille kuin hyvin varusteltu ruokakomero, josta löytyy kaikkia niiden kasvuun tarvitsemia aineksia.

Muista, että kasvit kuluttavat jatkuvasti maan ravinnevarastoja. Jos ruokakomero ei saa täydennystä, se alkaa vähitellen tyhjentyä. Hailakan vihreät lehdet, hidas ja kehno kasvu, huono talvenkestävyys sekä vaatimaton kukinta ja sato kielivät siitä, että kasvit ovat jääneet nälkäisiksi. Huonokuntoiset kasvit ovat terhakoita taimia alttiimpia muillekin harmeille, esimerkiksi tuholaiset iskevät niihin ensimmäiseksi.

 

Kekkilä lannoite hjeet istutus

 

kasvimaan-kesälannoitus

Kasvit hakevat juurillaan ravinteita, jotta jaksavat kasvaa ja kukkia sekä tehdä muhkeaa satoa.

Mitä ravinteita kasveille?

Tavallisessa puutarhamaassa on yleensä luonnostaan jonkin verran ravinteita, mutta lannoittamalla varmistat, että maassa riittää kasveille ravintoa koko kesän ajan. Eniten kasvit tarvitsevat typpeä, fosforia ja kaliumia. Typpi antaa kasvuvoimaa, fosfori vaikuttaa kasvin juurien, kukinnan ja siementen kehittymiseen. Kaliumia kasvi tarvitsee vesitalouden säätelyyn, se kasvattaa myös kylmän- ja taudinkestoa.

Mikään ravinne ei voi korvata toista, vaan kasvien ruokakomeron täytyy sisältää riittävästi niitä kaikkia.

Näiden lisäksi kasvit tarvitsevat pienempiä määriä monia muita ravinteita ja hivenaineita. Mikään ravinne ei voi korvata toista, vaan kasvien ruokakomeron täytyy sisältää riittävästi niitä kaikkia.

 

kekkilä-luonnonmukainen-lannoite

Kaikilla ravinteilla ja hivenaineilla on oma tehtävänsä. Esimerkiksi kaliumia kasvit käyttävät vesitalouden säätelyyn sekä kylmän- ja taudinkeston kasvattamiseen.

Perusta kuntoon

Maa on kasvien hyvinvoinnin perusta, siksi sen kunnosta täytyy pitää hyvää huolta. Hyväkuntoinen maa on tarkemmin tutkittuna kuin vilkas työmaa, joka on täynnä elämää. Jo yhteen kouralliseen mahtuu monipäinen joukko maan pieneliöstöä – muun muassa lieroja, hyppyhäntäisiä, tuhatjalkaisia sekä monia sienten ja bakteerien tapaisia niin pieniä eliöitä, ettei niitä voi paljain silmin erottaa.

Pieneliöstö muokkaa ja murustaa maata, jotta se säilyy kasveille sopivan kuohkeana ja hyvin kosteutta pidättävänä. Eliöt myös hajottavat hiljalleen maassa olevia kasvijätteitä ja muita eloperäisiä eli orgaanisia aineksia, jotta niiden sisältämät ravinteet olisivat sopivassa muodossa kasvien käytettäviksi.

 

Hyväkuntoinen maa vilisee eliöitä, joita ei edes silmillä voi erottaa. Niiden ansiosta maassa säilyy sopiva kosteus ja kuohkeus kasveille.

Kompostilla lisää eloa

Kompostin käyttö sekä Kekkilän luonnonlannoitteet ovat helppo ja kätevä keino lisätä maahan eloperäisiä aineksia. Mitä enemmän maassa on eloperäisiä aineksia, sitä pulskemmin maan pieneliöstä voi ja sitä suuremmalla tarmolla se työskentelee kasvien hyväksi. Luonnonlannoitteet tarjoavat kasveille ruokaa pitkäksi ajaksi, sillä niiden sisältämät ravinteet kulkeutuvat kasvien käyttöön pienellä viiveellä ja vähitellen, kunhan maan pieneliöstö saa työnsä valmiiksi.

Suomen maaperä on luonnostaan hiukan hapanta, joten myös maan riittävä kalkitseminen on kasveille tärkeää

Suomen maaperä on luonnostaan hiukan hapanta, joten myös maan riittävä kalkitseminen on kasveille tärkeää. Se vähentää maan happamuutta ja saa maan pieneliöstön viihtymään entistä paremmin. Kalkitsemisen myötä kasvit pystyvät ottamaan maasta ravinteita entistä paremmin käyttöönsä.

 

Kekkilä nurmikon lannoitus

Kekkilän Rakeinen kalkki auttaa vähentämään maan happamuutta ja kasvamaan paremmin.

Lannoitteet osaksi kiertotaloutta

Kaikki Kekkilän luonnonlannoitteet ovat uuden ajan luontoa säästäviä kiertotaloustuotteita, sillä ne on valmistettu esimerkiksi ruoantuotannon sivutuotteina syntyneistä orgaanisista sivuvirroista. Lannoitepakkauksetkin ovat 100-prosenttista kierrätysmuovia.

Puhtaan eloperäisen jätteen hyödyntäminen lannoitteissa on kierrätystä parhaimmillaan.

Puhtaan eloperäisen jätteen hyödyntäminen lannoitteissa on kierrätystä parhaimmillaan. Sen myötä niiden sisältämät arvokkaat ravinteet palautuvat ympäristöystävällisellä tavalla takaisin kasvien ja maan pieneliöstön käytettäviksi, kun ne muuten joutuisivat hukkaan.

 

Kekkilä puutarhalannoite lannoittaminen ohjeet

Puhtaan eloperäisen jätteen hyödyntäminen lannoitteissa tuo niiden sisältämät ravinteet ympäristöystävällisesti takaisin luontoon.

Milloin lannoittaa?

Nyt kun maa on talven jäljiltä sula, on oikea aika aloittaa kasvien kevätlannoitus. Riittävän aikaisin annettu lannoitus on kasvien käytössä heti, kun ne aloittavat kasvunsa. Useimpien puutarhakasvien kasvu on voimakkainta keväällä ja alkukesällä. Runsaasti ravinteita tarvitsevat kesäkukat, ruusut, kärhöt sekä ravinnerohmut kasvimaan ja kasvihuoneen kasvatit, kuten kurpitsat, kaalit, valkosipulit ja tomaatit, tarvitsevat lisälannoitusta myöhemmin kesällä, ettei niiden kasvuvoima hupene kesken kaiken. Loppukesällä annettava syyslannoitus valmistelee puutarhan monivuotiset kasvit talveen.

Nyt kun maa on talven jäljiltä sula, on oikea aika aloittaa kasvien kevätlannoitus.

Anna kullekin kasvityypille sille parhaiten sopivaa lannoitteita pakkauksen ohjeiden mukaisesti. Muista, että liiallisesta lannoituksesta ei ole hyötyä, päinvastoin. Ylimääräiset lannoitteet rasittavat turhaan ympäristöä ja aiheuttavat kasveille esimerkiksi heikon juuriston tai altistumista kasvitaudeille.

Kekkilä Kevätlannoite PLUS+ sopii kaikille puutarhan kasveille. Se on uudenlainen monivaikutteinen lannoite, jossa yhdistyvät kivennäislannoitteiden ja eloperäisten ravinteiden parhaat puolet. Nopeasti liukenevat kivennäislannoitteet käynnistävät kasvun, hitaammin vaikuttavat eloperäiset ravinteet pitävät kasvuvoimaa pitkään yllä ja parantavat maan pieneliöstön toimintaa.

 

Kekkilä kevätlannoit plus kevätlannoitus ohjeet

Lannoitus kannattaa aloittaa heti maan sulaessa.

kekkilä kasvimaalannoite

Kasvimaata lannoitetaan tarpeen mukaan ennen kevään kylvöjä ja istutuksia.

Erikoislannoitteet tarpeen mukaan

Kasvilajien ravinnetarpeet vaihtelevat, siksi lannoitteitakin on niin monenlaisia. Yleislannoitteet ovat sopivia useimpien kasvien lannoittamiseen, mutta erikoislannoitteet on tehty mittatilaustyönä juuri jonkin tietyn kasvin tai kasviryhmän toiveiden mukaisesti. Esimerkiksi Kekkilä Nurmikkolannoite PLUS+ on tehokas erikoislannoite, joka sisältää ravinteita ja hivenaineita nurmiheinän ihanteelliseen kasvuun. Kekkilä Kevätlannoite PLUS+ -lannoitteen tapaan se on uudenlainen monivaikutteinen lannoite, jossa on sekä nopeasti tehoavaa kivennäislannoitetta että hitaammin vaikuttavaa eloperäistä lannoitetta.

Yleislannoitteet ovat sopivia useimpien kasvien lannoittamiseen, mutta erikoislannoitteet on tehty mittatilaustyönä juuri jonkin tietyn kasvin tai kasviryhmän toiveiden mukaisesti

Kekkilä luonnonmukainen Marjalannoite on kehitetty erityisesti marjatarhan pensaille sekä hedelmäpuille, jotta ne tuottavat runsaan ja mahdollisimman makoisan sadon. Luonnonlannoitteen sisältämät ravinteet antavat kasvuvoimaa koko kesäksi ja parantavat maan pieneliötoimintaa. Hyötytarhaan keväällä levitettävä Kekkilä luonnonmukainen Kasvimaalannoite on luonnonmukainen kasvipohjainen vihanneslannoite. Levitä sitä kasvimaalle kunkin kasvin tarpeiden mukaan ennen kevään kylvöjä ja istutuksia.

Keväällä kasvu käynnistyy kohisten ja kaikki puutarhan kasvit tarvitsevat ravinteita. Huhti-toukokuussa onkin hyvä aika lannoittaa. Ravinnerohmut vihannekset tarvitsevat muita enemmän lannoitusta. Jos haluat lannoitteen olevan taimien käytössä mahdollisimman pikaisesti, sekoita se pintamultaan ja kastele runsaasti.

 

Kekkilä marjalannoite luonnonmukainen

Marjatarhan lannoittamista ei tule unohtaa. Kekkilän Marjalannoite on luonnonmukainen tuote, joka sopii marjatarhan pensaille sekä puille.

kekkilän kevätlannoittaminen tomaattilannoite

Kasvimaan ja kasvihuoneen kasvateille on suositeltavaa antaa lannoitetta myös myöhemmin kesällä.

Mikä sitten on PLUS+ -lannoite?

Kekkilän uuden PLUS+ -lannoitesarjan tehostettujen luonnonlannoitteiden etuna on monivaikutteisuus: niissä on sekä nopeasti vaikuttavia kivennäisaineita että hitaasti vapautuvia, pitkään vaikuttavia orgaanisia ravinteita. Suurin osa raaka-aineista on kiertotaloudesta saatuja. Lannoitteisiin on lisätty jonkin verran nopeammin liukenevia mineraaliravinteita hyvään kasvuunlähtöön.

Kekkilän Luomu-merkillä merkityt lannoitteet ovat koko EU:n alueella hyväksyttyjä luonnonmukaiseen tuotantoon. Suuri osa niistä sopii myös vegaanin puutarhaan.

Etsi