Pihamme sisäänkäynnin istutusalue on ollut ongelma jo vuosien ajan. Kaksikymmentä vuotta sitten paikalle, talon sisäänkäynnin viereen, tehtiin viemäreitä ja kunnallistekniikan putkivedot ja pihan kalliota louhittiin kanjoniksi. Saimme ilmaiseksi täytemaata, tietysti rikkaruohopitoista peltomaata. Rahan säästö mielessä perustimme täytemaan päälle istutusalueet. Hyvältä näytti alkuun, mutta vuosi toisensa jälkeen kitkin juolavehnää pionien ja muiden perennojen ja pensasruusujen väleistä. Nostin taimet useaan kertaan ylös maasta ja puhdistin juolavehnän juurista. Homma ei helpottanut ajan kanssa eikä kitkiessä. Vuosien mittaan kitkentä kookkaiksi kasvaneiden pensasruusujen alta alkoi olla mahdotonta. Kantapää opetti, että puutarhan perustamisessa ei kannata oikoa. Rikkaruohoton multa on ylellisyyttä, jota arvostavat kasvit ja myös puutarhuri.
Ympäröivän puutarhan kasvaessa aloin kaivata muutosta ja sisäänkäyntiin enemmän avaraa tilaa, rauhallisuutta. Myös romanttiseen tunnelmaan ja kasvivalintoihin kaipasin vaihtelua. Vieressä kohoaa korkeuksiin satavuotias omenapuu, parikymmentä vuotta vanhat timanttituijat ja monen metrin korkuinen pihasyreeni. Lopulta piharemontin päätöstä siivitti pallotuijien kuoleminen hellekesänä. Kun syksyllä kaivoimme lisääntyneiden sademäärien johdosta vanhan talon pihaan imeytyskaivoja lisää, oli helppo päätös vuokrata pienkaivinkone ja startata samalla piharemonttiin ja uudistukseen. Kun piha kasvaa, kaipaa se oikeasti trimmausta tai joskus jopa muutosta.
Loppusyksyllä urakoimme pari viikonloppua ja kaivoimme kaikki kasvit ja rikkaruohopitoisen maan pois. Puhdistin kasvit juolavehnän ja vuohenputken juurista ja istutin toisaalle pihaan ja jaoin ystäville. Siilasimme rikkaruohot maasta ja pussitimme ne vanhoihin multapusseihin, joissa aines saa kompostoitua vuoden parin ajan. Startti uuteen alkoi, mutta homma keskeytyi talven yllättäessä. Kevään koittaessa jatkui uudistus rakentamisen parissa.
Pohjat kuntoon
Mitä ikinä rakennat, tee se huolella. Kun rakennat taloa, ovat perustukset tärkein vaihe. Kun rakennat puutarhaa, sama juttu. Pohjatöitä ei kannata laiminlyödä. Hyvin tehdyt rakenteet kantavat pitkälle ja kestävät aikaa ja käyttöä.
Olemme käyttäneet pihan rakenteissa tontin maaperästä ja louhitusta kalliosta peräisin olevia kiviä. Tarkoitus oli käyttää samat kivet uusiksi kuin aiemmin tehdyssä ja puretussa reunamuurissa, mutta nyt lohkarekivet, jotka ovat peräisin pihamme viemäriputkia varten louhitusta kalliosta, aseteltiin poluksi. Isot, pyöreähköt kivet pyöriteltiin rajaavaksi reunaksi.
En piirtänyt suunnitelmaa paperille, vaan homma on luonnosteltu päässäni. Minun on luonteva hahmottaa tilaa, mutta jos vähänkään pohdit ja emmit, luonnostele piharemontin ala toimintoineen, kulkureitteineen ja kasveineen paperille. Ennen multapetien tekoa kannattaa tehdä rakenteet eli tässä tapauksessa polun pohja, polun kivet ja rajaava luonnonkivireunus.
Polun pohjalle levitin asennuskerrokseksi noin 20 cm kerroksen Kekkilän tummanharmaata kivituhkaa, johon hieroin paikoilleen lohkarekivet. Maaperä on jo ajan saatossa tiivistynyt, joten levitin kivituhkan suoraan alalle. Routivalla maalla, kuten savimaalla, kulkureittien perustus kannattaa tehdä syvempään kuin hiekkapohjaisilla tonteilla ja tarvittaessa jopa käyttää routasuojalevyjä. Jos teet polun murskekerroksen päälle, on murskeen ja kivituhkan väliin hyvä levittää suodatinkangas, jotta kivituhka ei valu murskeen sekaan ja maamassat pysyvät erillään. Meillä kivipolku saa elää vuodenaikojen mukaan eikä polun tarvitse olla vaaterissa. Polun kivien paikat testasin askelvälin avulla eli kävelin muutamaan kertaan eri nopeudella polkua ja mietin, mihin kohtaan kivi olisi hyvä asettaa, jotta askelma ja kiven paikka tuntuu hyvältä. Kivien asettamisen jälkeen vesi tiivisti kivituhkan, joka asettui todella napakasti ja tiiviisti alalle. Porraskivenä toimii pihalta löytynyt litteä, suuri kivi. Kiviä ei kannata rakentamisen yhteydessä laittaa maan täytteeksi, vaan niille löytyy kyllä piharakentamisessa monenlaista käyttöä.
Isoimmat reunakivet pyörittelimme miehen kanssa aluetta rajaavaksi reunaksi. Kivien alle laitoimme myös kivituhkaa asennuskerrokseksi. Suuria kiviä ei kannata nostella, vaan nokkakärryt ja rautakanki toimivat kivirakentajan apuna.
Multa on kasvin koti
Kuluneen kevään aikana kerrytin istutusalueen pohjalle maatunutta kasvijätettä. Käytän usein uusien istutusten pohjalla lehtiä, risuja, naatteja, vanhoja ruukkumultia, jotka maatuvat ja tuottavat samalla ravinteita ja lämpöä. Tapa on myös ekologinen tapa hyödyntää puutarhan kasvijätettä ja säästää ostomullan tarvetta. Kun kompostiaineksen päälle lisää laadukasta ja ravinteikasta multaa, on kasveilla sitten hyvät oltavat kasvuun ja menestymiseen.
Multakerroksen tulee olla kunnollinen eikä määrässä ja laadussa kannata säästää. Mitä enemmän multaa, sen vähemmällä hoidolla kasvi selviää ja kukoistaa, sillä juuri multaan ne ravinteet ja kosteus sitoutuvat. Uudet istutusalueet täytän yleensä vielä koholleen, koska multa painuu ja tiivistyy. Multaa saa olla puille noin 60-80 cm, kookkaille pensaille 60 cm, kookkaille perennoille ja pienille pensaille 40 cm ja sirommille perennoille riittää 20 cm. Mullaksi valitsin Kekkilän Puutarhamullan, joka on ennen kaikkea rikkaruohotonta, ravinteikasta ja kalkittua. Säkkimulta on ilmavaa ja kuohkeaa maanparannusmultaa, joten lisäsin mukaan Kekkilän Kivituhkaa, joka antaa kasvualustan seokseen rakennetta. Sekoitin ainekset karkeasti sekaisin ja rautaharavalla kevyt tasoitus. Jos käytössä on rikkaruohotonta pohjamaata, sekin käy hyvin. Kokemuksesta voin sanoa, että istuta aina rikkaruohottomaan ja laadukkaaseen multaan. Älä tingi mullassa.
Pala vihreää harmoniaa
Kun istutusalue on mallillaan, on aika sommitella kasvit paikoilleen. Tähän alueeseen halusin rauhallisuutta ja harmoniaa, enemmin tilaa kuin suurta määrää kasveja. Ympärillä kasvava kasvillisuus kehystää aluetta, joten tähän alueeseen ei ollut tarvetta täyttää alaa tiiviskasvuiseksi, vaan tunnelma saa syntyä muutamalla kasvilla ja kivillä.
Valitsin istutukseen kaksi katsetta kääntävää japaninvaahteraa, valkoisin kukin kukkivan atsalean, kääpiökatajia, lamohietakirsikkaa, pionin ja muutaman pienikokoisena kasvavan kuunliljan. Japaninvaahteroita olen testannut ja löytänyt niiden kanssa tasapainon. Kasvatus sujuu meidän leveysasteilla hyvin, kunhan japaninvaahteran istuttaa vettä läpäisevään maahan, suojaisaan paikkaan ja verkottaa talvikaudeksi jäniksiltä suojaan. Valitsin lamoavakasvuisen, punalehtisen ’Garnet’ ja pystykasvuisen ’Osakazuki’ –lajikkeet. Atsalea ’Möwe’ kukittaa kesäkuun alkua, mutta tarjoaa japaninvaahteroiden tapaan syksyyn komean syysruskan.
Maanpeitteenä leviävä lamohietakirsikka kukkii myös valkoisin kukin ja sekin ilahduttaa syysvärillä. Kääpiökataja ’Repanda’ muodostaa japaninvaahtera ’Osakazuki’ alle vihreän havumaton. Se on mielestäni yksi parhaita ja kestäviä maata peittäviä havukasveja. Istutuksissa onkin kukkaloiston ja vihreyden lisäksi tärkeä huomioida vuoden paljaat ajat. Havukasvit ja kaunisrunkoiset pikkupuut ilahduttavat myös lehdettömänä aikana. Japaninvaahterat kaipaavat suojaisia olosuhteita ja voivat olla talvenarkoja. Taimia voi talvettaa kuitenkin kellarissa tai viileässä varastossa. Vaihtoehtoisesti vastaavaan tunnelmaan voi kokeilla purppura- tai rusoheisiangervoa, jotka tarjoavat myös värikkäitä lehtiä, valkoista kukintaa ja koristeellisia siemenkotia.
Istutuksen perennat, pionin ja kuunliljat istutin lähellä atsaleaa, sillä nämä kasvit yhdessä saivat täsmäiskuna mullaksi vielä Kekkilän Havu- ja rodomultaa. Atsaleat kaipaavat alppiruusujen tapaan happaman mullan. Ne selviävät kuitenkin ilahduttavasti valoisilla paikoilla, kun taas alppiruusut nauttivat hajavalosta ja puiden lempeästä varjostuksesta. Myös pionit pitävät happamasta maasta ja sopivat havujen ja atsaleoiden kanssa samaan istutukseen. Toiveena oli helppohoitoisuutta, joten pääosassa ovat puuvartiset kasvit. Kuunliljat voivat kasvaa kookkaiksi, mutta valitsin alueeseen sirokokoisia lajikkeita. Kevättä ajatellen laitan perennojen alalle myös kukkasipuleita syksyllä.
Rakkaudesta kiviin
Katteet viimeistelevät istutusalueen. Mietin, että luonnonkivien seuraan katteeksi sopisi Kekkilän Rantakivi. Kivikate on kaunis ja tuntuu luontevalta valinnalta kallioisessa osassa pihassa. Pidän veden hioman kivikatteen sileästä pinnasta ja lukuisista värisävyistä. Kate on isossa ja näkyvässä osassa aluetta. Kivikatealueesta on myös helppo nyppäistä siemenistä leviävät ja itäneet rikkakasvit.
En käytä yleensä maisemointikankaita puutarhassa, mutta laajassa kivialueessa, jonka pohjana on kuohkea multa, kivet painuisivat nopeasti maahan ja sekoittuisivat multaan. Levitin siis kivikatealueille maisemointikankaan ja päälle kivikatteen. Askelpolulla kivituhka sen sijaan oli niin tiivistynyt, joten se kannattelee kivet pinnalla, ilman maisemointikangasta. Jos joskus haluan muuttaa istutusta, voin siirtää kivet sivuun, poistaa kankaan ja istuttaa alalle vaikkapa maanpeiteperennoja. Mattomaisesti levinneitä maksaruohoja jaoin omasta puutarhasta reunakivien reunaan ja ne kasvavat myös kivikatteen päälle. Sopiva yhdistelmä vihreyttä ja kiviä tuntuu nyt omasta mielestä sopivalta. Maltillinen kasvimäärä ja kivien sävyt saavat olla pääosassa. Kivikate korostaa kasveja, niiden vihreyttä ja värikkäitä lehtiä.
Osaan alueesta levitin Kekkilän Istutuskatetta, joka sopii hyvin uusien istutusten kattamiseen ja vanhojen istutusten keväiseen kunnostukseen. Istutuskatteessa on kevyesti maatunutta puunkuorta ja se on lannoitettua, mikä antaa elinvoimaa kasveille ja mahdollistaa taimille hyvän kasvustartin, mutta vähentää rikkakasvien siementen itämistä. Istutuskatteen tumma väri muistuttaa multapintaa. Istutuskatealueeseen on myös helppo laittaa kukkasipulien sipulit syksyllä tai tehdä halutessa uusia perennaistutuksia.
Uudistettu alue ilahduttaa nyt omaa silmää, on helpompi hoitaa ja pysyn myös rikkakasvien kasvun perässä.
Tutustu Johannan puutarhaan ja vinkkeihin instagramissa @johannavireaho.
Teksti ja kuvat: Johanna Vireaho / @johannavireaho