Aurinkoa, tuoksua, voimaa
Valoisalla ja aurinkoisella parvekkeella voi karata ajatusmatkalle lounaisen välimeren maisemiin, kun ympäröi itsensä tuoksuvilla yrteillä ja laventelin sinisillä kukilla. Itse kasvatetuista, vitamiineja pursuavasta lehtikaalista ja tuoreista yrteistä valmistettu pasta-annos kruunaa hetken.
Yrttien ja vihannesten kasvatus parvekkeella vaatii lämpöä, valoa ja hieman hoitoa. Yrtit voi kasvattaa itse siemenistä, puutarhamyymälöiden valmiista taimista tai kaupan ruukkuyrteistä. Kookkaiksi kasvatettuja yrttiruukkuja, kuten laventelia ja timjamia, löytyy myös mukavasti heti alkukesästä puutarhamyymälöistä. Niiden avulla parvekepuutarha ei ole alkukesän säiden armoilla, vaan kukoistuksesta pääsee nauttimaan heti.
Laventelin herkät tuoksuvat kukinnot avautuvat Suomessa kasvatettuna vasta loppukesällä, mutta valmiit taimet on usein hyödetty kukkaan eteläisemmässä lämmössä jo alkukesästä. Viherportaan vierelle asetellaan kookkaaita ruukkuja, joissa voi kasvattaa erilaisia vihanneksia.
Kolmihyllyisen Kekkilä Viherportaan avulla ruukkuja mahtuu runsaasti pienellekin parvekkeelle tai terassille. Viherportaan tasoille mahtuu sekä suuret että pienet ruukut ja kerroksellisesti kasvaen ne saavat tasaisesti valoa ja ilmankierto kasvien välillä on hyvä. Kun ilmat viilenevät syksyllä, voi Viherportaan nostaa ruukkuineen sisälle jatkamaan satoaikaa. Kekkilä Vihervalaisin toimii oivana apulaisena yrttien ja vihannesten kasvatuksessa, jos kesämme jää vähävaloisaksi. Talvikuukausina Vihervalaisin kiinnitetään Viherportaaseen ja kesän yrttien kasvu jatkuu keinoauringon alla.
Viherportaan kasvit
Viherportaan ylimmällä tasolla kasvaa sarja muovitettuihin koreihin istutettuja timjameita. Timjami on monikäyttöinen maustekasvi, joka sopii niin liha-kuin kasvisruokiin. Keskiportaalla kohoaa runsas, kirjavalehtinen salvia. Alimmalla portaalla kukkii ihanainen laventeli. Laventelin neulasmaiset lehdet ja kukat ovat maultaan voimakkaita, mutta ripaus näitä on pohja timjamin ja salvian kanssa ikiomalle Provence-yrttiseokselle.
Yrttejä latvotaan koko kasvukauden ajan tuorekäyttöön versojen kärjistä, jolloin kasvit tuuheutuvat. Maustekasveja säilötään kuivaamalla tai pakastamalla. Laventelin kukat ovat tuttuja tuoksupusseista ja kuivakimppuina ja- kransseina. Laventelin täysin avautuneet kukat voi kerätä tuoksupusseihin kuivattavaksi aurinkoisena kuivana aamuna tai iltana. Sievä ja rauhoittavasti tuoksuva, kuivattava kukkanippu kerätään yöpöydälle, kun tähkät ovat hieman nuppuisia. Tällöin ne kestävät paremmin.
Viherportaan vierellä kasvaa korissa lehtikaali. Supervihanneksena vitamiinipitoisuutensa ansiosta tunnetun lehtikaalin taimesta kasvaa komea, koristeellinen kasvi, joka kestää parvekkeella pakkasiin saakka. Lehtikaalia on saatavana myös punalehtisinä lajikkeena, joita kasvattamalla parvekeryhmään saadaan intensiivistä väritystä.
Miten teen istutuksen?
Maustekasvien ruukuiksi sopivat niin korit kuin erilaiset ruukutkin. Ruukun koko valitaan paikan aurinkoisuuden ja kasteluahkeruuden mukaan. Yrtit viihtyvät miedossa, läpäisevässä ja hieman hiekkaisessa kasvualustassa. Sopiva multa on Kekkilä luonnonmukainen Yrttimulta. Ruukun pohjalle laitetaan muutaman sentin kerros Ruukkusoraa, jotta läpäisevyys olisi riittävä. Ruukun pohjalla tulisi olla lisäksi reikä, sillä esimerkiksi laventeli ja timjami ovat herkkiä juuriston märkyydelle. Ruukut täytetään mullalla siten, että kasteluvaraa jää istuksen jälkeen 1 cm. Näin ruukut pysyvät siisteinä kasteltaessa.
Kookkaat vihannekset, kuten lehtikaali vaativat vahvempaa multaa, joten ruukut täytetään Kekkilän Puutarhamullalla tai Luonnonmukaisella puutarhamullalla. Suurten ruukkujen pohjalle laitetaan muutaman sentin kerros Ruukkusoraa salaojaksi.
Kuinka kastelen?
Mausteyrttejä kastellaan tasaisesti siten, että pintamulta kuivahtaa kasteluiden välillä. Sopivan kokoinen ruukku on halkaisijaltaan muutaman sentin kasvatusruukkua kookkaampi. Liian pienessä ruukussa multa kuivuu nopeasti ja kastelukannun kanssa saa olla ahkera; etenkin kun yrtit viihtyvät auringossa. Liian suuressa ruukussa multa jää helposti liian märäksi ja siitä eivät esimerkiksi timjami ja laventeli pidä. Lehtikaali pitää myös tasaisesta kosteudesta. Pintamullan annataan kuivahtaa kasteluiden välillä.
Ravinteita ja valoa
Pilvisinä kausina ja syyskesän pimenevinä hetkinä yrttien kasvua voidaan nopeuttaa ja jatkaa Vihervalaisimen tarjoamalla lisävalolla. Vihervalaisimen voi kiinnittää Viherportaaseen. Kun lämpötila laskee syksyllä matalaksi, siirretään Viherporras sisätiloihin, jossa yrttien kasvukausi jatkuu. Lisävalo Vihervalaisimalla tarjoaa keinoauringon yrttien menestymiseen talven ajaksi. Yrttejä ja vihanneksia lannoitetaan Kekkilän Kasviravinteella pari-kolme kertaa viikossa. Jatkuvasti satoa tuottavia yrttejä voi lannoittaa sisällä myös pimeään aikaan.
Näitä tarvitset
- Viherporras
- Vihervalaisin
- 2 pss Kekkilä Ruukkusoraa á 5 litraa
- 4-6 pss Kekkilä luonnonmukaista Yrttimultaa á 6 litraa tai 1 pss a 30 l ruukkujen koosta ja määrästä riippuen
- 1 pss Kekkilä Puutarhamultaa á 50 litraa
- Kekkilä Kasviravinne 400 ml
- Yrttejä: timjami, salvia, laventeli
- Lehtikaalin taimi