Kasvata kukkaruokaa ja syötäviä kesäkukkia
Poimi kaunista ja maistuvaa satoa lautaselle parvekkeen tai kotipihan ruukkupuutarhasta. Syötävistä istutuksista on iloa silmälle ja makuaistille, mutta myös pölyttäjille.
Parveke, patio tai oleskeluterassi vehreytyy ja kaunistuu syötävillä ruukkuistutuksilla. Istutukset voivat olla silmän ilona, mutta tarjota reilustikin satoa. Yhdistä syötäviin istutuksiin kukkakauneudeksi syötäväksi soveltuvia kukkia, kuten esimerkiksi kehäkukkaa, krassia, kääpiösamettikukkaa, orvokkia tai ruiskaunokkia.
Myös monet yrtit kukittavat istutuksia kauniisti. Kukat houkuttavat myös ruukkupuutarhan buffetpöydän äärelle kimalaisia, mehiläisiä ja perhosia, jotka iloitsevat istutusten tarjoamasta ravintolisästä ja samalla pölyttävät satokasvisi.
Syötävät kukat ovat kelvanneet ruoaksi kuninkaille, ja tuovat lautaselle väriä ja kukkailoa. Kehäkukan oranssit terälehdet, vienot orvokit ja taivaan sinen kanssa sinisestä väristä kilpailevat ruiskaunokit ovat kuin keveitä keijukaisten herkkuja. Lautasta ei kukkaruoalla täytä, mutta kaunista väriä ja koristeellisuutta kukilla saa ruokaan kuin ruokaan.
Tuoksua ja makua
Monilajisuus sopii syötäviin istutuksiin. Istuta varsinaisten kukkien joukkoon tuoksuvia ja aromikkaita yrttejä, jotka tarjoavat satoa pitkin kasvukautta. Leikkaaminen saa yrtit tuuheutumaan, joten herkuttele ahkerasti yrteillä ja napsi satoa myös pakkaseen talvea varten.
Istutuksissa voi yhdistää oikeastaan mitä tahansa yrttejä, mutta kannattaa kuitenkin huomioida kasvien erilaiset kasvuolosuhde- ja hoitovaatimukset, jolloin hoito on helpompaa. Esimerkiksi aurinkoisen paikan istutuksiin sopivat timjamit, laventeli, rosmariini ja salviat. Sen sijaan persilja ja minttu viihtyvät vähän varjoisammalla paikalla.
Ruukkupuutarhassa basilika voi olla hankala kasvi. Se nauttii kasvihuonemaisista, lämpimistä ja kosteista olosuhteista, suojassa tuulelta. Lasitetulla parvekkeella voi löytyä basilikalle kuitenkin hyvä paikka. Reheväkasvuinen basilikalajike ’Magic Blue’ sen sijaan menestyy muista basilikoista poiketen hyvin avomaalla ja ruukkupuutarhassa. Se kasvattaa pitkät ja haarautuvat versot, joiden päähän kehittyy kauniit ja kimalaisia houkuttavat kukat. Kukat ovat kaunis lisä myös salaatin päälle tai vaikka leivonnaisiin.
Monipuolisesti satoa
Syötäviin ruukkuistutuksiin voi kokeilla kasvattaa oikeastaan mitä vain syötävää kasvia – vihanneksia, juureksia, raparperia, mansikkaa tai vaikkapa marjapensaita. Mangoldi ja lehtikaalit ovat selkeälehtisiä ja satoisia kasveja, jotka viihtyvät ruukkupuutarhassa pakkasiin asti. Jopa ravinteikkaassa maassa viihtyvää purjoa voi kasvattaa ruukussa, kunhan sen esikasvatetut taimet istuttaa hyvään ja ravinteikkaaseen multaan ja kasvia lannoittaa säännöllisesti. Valitse siis sellaisia kasveja, joita haluat itse kasvattaa ja joista pidät. Jokainen kokeilu opettaa.
Istuta taimet suuriin ruukkuihin, jolloin mullassa riittää ravinteita kasvuun. Istutettujen taimien väleihin voi kylvää vaikka kehäkukan, tillin tai retiisin siemeniä tai versottaa vihreää pikasatoa herneillä. Kylvöksiä kannattaa tarkkailla erityisesti alkuun ahkerasti. Multatilan voi hyödyntää kekseliäästi koko kesän ajan.
Lähes kaikki syötävien kasvien kukat ovat syötäväksi soveltuvia. Poikkeuksen tekevät kuitenkin koisokasvit, joten jätä syömättä esimerkiksi tomaatin, munakoison ja perunan kukat. Samoin raparperin kukat ja lehdet kannattaa jättää käyttämättä.
Teksti ja kuvausjärjestelyt: Johanna Vireaho
Kuvat: Hanna Marttinen