Lahopuutarhalle voi löytyä paikka metsän reunasta tai pihan perältä. Koko puutarhaa ehkä et halua lahopuutarhaksi, mutta riittää, että jätät vaikkapa kaatuneen tai kaadetun puun sivummalle lahoamaan.
Jos kaadat puuta, jätä reilusti kantoa paikalleen. Kanto lahoaa ja tarjoaa samalla iloa mesipistiäisille, kovakuoriaisille ja muille pienille eliöille, jotka ovat esimerkiksi lintujen ruokaa. Linnut puolestaan syövät myös puutarhan haitallisia tuholaisia ja ylläpitävät puutarhassa hyvän ja pahan tasapainoa. Tässäkin kohtaa liiallisen siisteyden välttäminen ja maatuvan aineksen jättäminen luonnon huoleksi – pihan hallittu hoitamattomuus – onkin jatkuvaa luonnon kiertokulun ja elämää ylläpitävien ketjujen mahdollistamista.
Pihalta kertyvää puuainesta – kaadettujen puiden runkoja, karsittavaa vesaikkoa ja leikattuja oksia voi käyttää rajauksissa ja rakenteissa. Rajaa puiden rungoilla istutusalueita käytävistä tai tee niiden avulla kohopenkkejä.
Risuaita on helppo hyönteishotelli.
Kokoa ohuemmista puunrungoista, oksista ja risuista lahopuuaitaa tai risuaitaa, joka on mitä monipuolisin ötökkähotelli. Samalla rajaat vaikkapa kompostointialueen muusta pihasta tai suojaat vihannesmaan ja hedelmätarhan jäniksiltä. Risuaita toimii myös tuulensuojana ja parantaa vaikkapa lavatarhan pienilmastoa.
Miten risuaita tehdään?
- Mieti sopiva aidan leveys ja pätkäise puusta sen pituinen mittakeppi. Leveyttä saa olla puolesta metristä jopa metriin. Lyö rautakangella reiät maahan aidantolpille mittaa apuna käyttäen.
- Toista puolen metrin välein. Reiän syvyydeksi riittää 40 – 50 cm. Aidantolppien on hyvä olla suoria ja riittävän paksuja. Mikäli mahdollista valitse tolpiksi mahdollisimman hitaasti lahoavaa puuta.
- Teroita tolpan paksumpi pää kirveellä maahan upotettavaksi. Sopiva tolpan alapään paksuus 7 – 10 cm. Tolpan pituudeksi riittää 1,3 – 1,5 m.
- Aseta tolpat reikiin ja lyö ne nuijalla maahan. Tarvittaessa ulospäin taipuvan tolpan voi sitoa vastakkaisella puolella olevaan tolppaan aidan läpi kulkevalla kepillä tai köydellä.
- Kerää tolppien väliin oksia, risuja ja rankoja. Kun ladot reunoille tolppia vasten pidempiä runkoja, pienemmät oksat pysyvät paikallaan aidan keskiosassa.
- Päällimmäiseksi kannattaa asetella paksumpia oksia, jotta aidasta tulee tiiviimpi.
- Risuaita painuu ajan kuluessa. Risuja ja oksia voi lisätä aitaan puuaineksen lahotessa.