Hyppää sisältöön

Kukita kevättä perennoin

Kun talven jälkeen maasta nousee esiin vihreää, on tarhurilla edessä onnenpäivät. Istuta siis keväisiä perennoja ilahduttamaan itseäsi sekä kevääseen heräileviä pörriäisiä ja nauti kevään auringon säteistä kukkaloistoa ihaillen.

Teksti ja kuvausjärjestelyt: Johanna Vireaho
Kuvat: Hanna Marttinen

Istuta keväistä kukintaa omaksi ja pölyttäjien iloksi

Kun talven jälkeen maasta nousee esiin vihreää, on tarhurilla edessä onnenpäivät. Sirot kevätkukat tuntuvat suorastaan lottovoitolta, kun viimein talvi on selätetty ja keväiset perennat puhkeavat kukkaan. Kevätesikot, kevätkaihonkukat, jouluruusut, tarhakylmänkukat ja muut viileyttä uhmaavat kevätkukkijat ansaitsevat paikkansa puutarhassa kevätilon tuojina.

kevätperennat kevätpuutarha

Esikot, vuokot ja jouluruusut tuovat kukintaa kevääseen. Mukaan voi istuttaa erilaisia sipulikukkia, kuten kirjopikarililjan siroja kellomaisia kukkia.

sinivuokko kukinta kasvupaikka varjossa

Itsekseen ilmaantunut sinivuokko ilahduttaa keväisessä puutarhassa. Se voi löytää tiensä esimerkiksi pensaiden tyvelle.

Kutsu kevät puutarhaan

Kevään kukkapenkkiin osaamme helposti löytää keväällä kukkivia sipulikukkia, mutta perennojen valikoimista löytyy myös iloa ja väriä tuovia vaihtoehtoja. Keväisessä kukkapenkissä saa olla runsasta ja värikästä, vaikka kevään perennat ovat siroja ja pieniä. Talven jälkeen vihreys ja kukkavärit tuntuvat erityisen houkuttavilta ja ilahduttavilta.

Sijoita kevätkukkien penkki sellaiseen paikkaan, josta siroa kukintaa voi katsella kulkureitin varrelta tai vaikka ikkunasta. Myös oleskelupaikan ääreltä voi löytyä sopiva paikka keväiselle kukkaloistolle. Puolivarjoisalla paikalla monien kasvien kukinta kehittyy hitaammin kuin aurinkoisella paikalla, joten kasvupaikan valo-olosuhteella on myös merkitystä kukkanautinnon kestoon.

jouluruusu kevätperennat kevätpuutarha

Kerrannaisten lajikkeiden kukat nuokkuvat sirosti alaspäin.

pikkusydän kevätperenna purppura

Pikkusydämet ilahduttavat kukinnallaan keväästä kesään. Osa lajikkeista kukkii jo varhain keväällä, osa vasta reilusti kesän puolella. Kukinta kestää pitkään.

Keväisen kukkapenkin voi suunnitella ja istuttaa kasvukauden mittaan, jos käytät astiataimia. Ystävältä saatuja jakotaimia kannattaa istuttaa mielellään kasvukauden alussa, jolloin kasvit ehtivät juurtua hyvin. Sipulikukkien sipuleita voi hyvin sujauttaa keväisen kukkapenkin kukkalisäksi syyskuusta lähtien. Samaan istutukseen voi myös istuttaa kesän runsaudeksi esimerkiksi kesällä kukkivia perennoja, koristepensaita tai vaikkapa omenapuun, joka kohoaa kruununa kevätkukkijoiden ylle. Monet keväiset perennat kasvavat istutuksissa hyvin matalampina maanpeittäjinä ja reunuskasveina.

jouluruusu leikkokukka keväällä perennapenkkiin

Jouluruusu on myös kaunis ja pitkään maljakossa kestävä.

jouluruusu kevät perennat

Tummakukkainen jouluruusu ’Garden Black’ tuo vaihtelua kevään vaaleisiin sävyihin.

Iloa myös luonnolle

Monilajinen istutus ilahduttaa pitkään, kun istutukseen valitut lajit ja lajikkeet kukkivat hieman eri aikaan. Jotta vaikutelmasta syntyy rauhallinen ja harmoninen, istuta kutakin valitsemaasi kasvilajia useampia kappaleita. Yleensä istutuksissa pariton taimimäärä näyttää hyvältä.

Monilajisista istutuksista on myös iloa luonnon monimuotoisuuden kannalta. Keväisistä istutuksista ilahtuvat myös monet talvehtineet pieneliöt, jotka heräilevät kevääseen. Perhosille, kimalaisille ja mehiläisille on varsinkin varhaiskeväisessä luonnossa maltillisesti tarjolla kukintaa ja ravintoa. Tärkeää olisikin löytää hyviä mesikasveja heti varhaisesta keväästä lähtien.

keltavuokko perennat kevät

Keltavuokko on luonnonvaraisena harvinainen. Taimia voi löytää toisinaan myös puutarhamyymälöiden erikoisuuksien joukosta.

valkotäpläimikkä kevät perennat

Valkotäpläimikän lehtiä koristaa vaaleat läikät. Kukinta ajoittuu yleensä loppukevään ja varhaisen kesän taitteeseen.

Keväällä kukkivia perennoja

Tarhakylmänkukka

Tarhakylmänkukan ’Pulsatilla vulgaris’ hento kukinta ihastuttaa varhaisessa keväässä. Kasvi on herkän oloinen, mutta kestävä. Pehmeä nukka on tämän kevätkukan lämmittävä suoja. Kukinta alkaa pian lumien sulamisen jälkeen ja ajoittuu usein huhtikuulle. Kukat ovat valkoiset tai sinivioletit, ja ne aukeavat ennen lehtien ilmestymistä. Kukinnan jälkeen kasvia koristaa siemenhahtuvapallo pitkälle kesään. Tarhakylmänkukka puolestaan nauttii vettä läpäisevästä maasta ja valoisasta kasvupaikasta. Tämä kasvi onkin oivallinen esimerkiksi kivikkoistutuksiin.

tarhakylmänkukka perennat kevätperennat

Tarhakylmänkukkaa peittää ilmava ja viileältä suojaava nukka.

Jouluruusu

Jouluruusu ’Helleborus’ on nimestään huolimatta kevätkukka. Leutoina talvina jouluruusu saattaa kukkia Etelä-Suomessa joulun aikaan, mutta yleensä vasta kunnolla keväällä. Vaikka nimessä vilahtaa ruusukin, ei kauniilla kasvilla ole oikeiden ruusujen kanssa mitään tekemistä, vaan jouluruusut kuuluvat leinikkikasveihin.

Jouluruusut viihtyvät tuoreessa, kalkkipitoisessa kasvualustassa pensaiden suojassa. Sopiva paikka löytyy puolivarjoisalta paikalta. Suora paahde saattaa kevään voimakkaassa valossa kuivattaa kasvustoa. Etelä-Suomen leudot talvet voivat olla jouluruusulle toisinaan haasteelliset, pohjoisessa lumipeite tarjoaa suojaa. Jos jouluruusut viihtyvät puutarhassasi ja istutat erilaisia jouluruusuja, voit pian iloksesi huomata ja löytää myös siementaimia sieltä täältä.

jouluruusu kevätperenna

Jouluruusut risteytyvät helposti keskenään, ja uusia siementaimia saattaakin löytyä tarhurin iloksi.

jouluruusu kukinto keväällä kevätperennat

Jouluruusujen kauneutta kannattaa ihastella myös lähempää. Kukat ovat kuin pieniä luonnon taideteoksia.

Esikot

Esikoiden ’Primula’ joukosta löytyy erilaisia vaihtoehtoja keväiseen ja varhaiskesän kukintaan. Kevätesikko aloittaa esikoiden kukintakauden. Sen keltaiset kukat ovat kauniita pilkistämään pensaiden alustoilta. Kasvin voi antaa valloittaa tilaa myös vaikkapa nurmikolta. Kevätesikot leviävät nimittäin siementämällä ja siementaimia voikin putkahtaa uusista paikoista. Palloesikon kukinta-aika ajoittuu vähän myöhemmälle, loppukevääseen. Tuore, kosteahko maa, mutta kuitenkin vettä läpäisevä on esikoiden mieleen.

kevätpuutarha kevätperennat

Keväinen perennapenkki saa olla monilajinen ja vivahteikas. Jouluruusut, kiurunkannukset ja lumikellot tuovat väriä ja iloa kevääseen.

Kevätkaihonkukka

Varjoisassa ja puolivarjoisassa paikassa, kosteahkossa maassa viihtyvä kevätkaihonkukka ’Omphalodes verna’ leviää mattomaiseksi kasvustoksi. Kukat muistuttavat lemminkin kukkia. Kevään ilona ovat kauniin heleänsiniset kukat ja herttamaiset lehdet. Kukinta ajoittuu loppukevättä kohti.

kevätkaihonkukka sininen perenna kevääseen

Kevätkaihonkukka leviää voimakkaasti rönsyillään. Se muodostaa nopeasti tiivistä kasvimattoa.

kevätkaihonkukka sininen kevätperenna

Kevätkaihonkukka leviää voimakkaasti rönsyillään. Se muodostaa nopeasti tiivistä kasvimattoa.

Muita keväällä kukkivia perennoja:

Kaunokainen
Keltavuokko
Kielo
Kiurunkannukset
Koiranhampaat
Perhosorvokki
Purppuraorvokki
Tarhavarjohiippa
Tuoksuorvokki
Valkovuokko

 

valkovuokko istutus kasvupaikka perenna kevääseen

Valkovuokko saattaa itsekseen levitä puutarhaan. Pienestä juurenpalasta siirretty kasvi leviää myös nopeasti hyvässä puutarhamullassa. Valkovuokko onkin erinomainen kasvi hajavalon metsäpuutarhan aluskasvillisuudeksi.

tarhavarjohiippa violetti purppura perenna

Tarhavarjohiippa leviää mattomaiseksi alaksi ja nauttii, kun saa kasvaa rauhassa esimerkiksi pensaiden juuren hajavalon paikalla.

Etsi