Näin istutat yrttitaimet
- Valitse ensin sopivan kokoiset ruukut, joissa on pohjareikä. Isompaan ruukkuun tai Jalalliseen viljelylaatikkoon voi istuttaa useamman yrtin. Istuttaa voi myös suoraan Luonnonmukaiseen Kasvatussäkkiin.
- Täytä istutusruukku Luonnonmukaisella yrttimullalla, joka on hiekkapitoinen erikoismulta yrttien kasvattamiseen.
- Kaiva kuoppa taimelle. Irrota taimiruukku ja avaa juuristoa. Versoja on usein liiankin tiheässä, joten osan voi poistaa. Jos leikkaat yrtit ruoanlaittoon ennen istuttamista, jätä versoihin reilusti lehtiä.
- Istuta taimi ja tiivistä multa juuripaakun ympäriltä. Kastele niin, että multa kastuu kokonaan.
Hoida oikein
Ravitse yrttejä Kekkilä Kasviravinteella. Kastele jatkossa tasaisesti, mutta huomioi, että juuristo ei viihdy liian märässä mullassa. Leikkaa yrttejä tasaisesti, se tuuheuttaa niitä. Näin lehtien maku säilyy hyvänä läpi kesän.
Katso helpot ohjeet
Satoa omista yrteistä
Leikkaa yrttejä ahkerasti ja käytä kaikessa ruoanlaitossa. Lisäksi satoa kannattaa kuivata myös talven varalle. Esimerkiksi rosmariinia ja minttuja voi sitoa nipuiksi ja ripustaa lämpimään kuivumaan. Pienilehtiset yrtit, kuten timjami ja oregano kuivahtavat parissa päivässä. Kuivatuksen jälkeen voit murentaa yrtit esimerkiksi maustepurkkeihin tai säilyttää nipuissa sellaisenaan.