Hyppää sisältöön

Kasvata rairuohoa pääsiäiseksi

Rairuoho kuuluu pääsiäisen koristeluihin. Nopeasti itävä raiheinän siemenet tai usein pääisäisruohona myytävät vehnänjyvät ovat helppoja kasvattaa.

Milloin rairuoho kylvetään?

Rairuoho kannattaa kylvää pari viikkoa ennen pääsiäistä. Siemenet saattavat joskus itää hitaasti, joten aloittamalla rairuohon kasvatuksen ajoissa varmistat komean pääsiäisruohon.

Hanki rairuohon kasvatusta varten mieluiten Kekkilän Kylvö- ja taimimultaa, joka on riittävän vähäravinteista. Myös Kekkilän Kukkamulta on sopiva vaihtoehto rairuohokylvökseen.

 

Näin kylvät rairuohon

Levitä multaa astian pohjalle parin sentin paksuiseksi kerrokseksi. Jos laitat hyvin ohuen kerroksen, multaa pitää kastella useammin, ettei rairuohon kasvusto kuivahda ja nuudu. Tasoita mullan pinta. Suihkuttele rairuohon multa suihkepullolla tasaisen kosteaksi aivan reunoihin asti. Liian kuiva multa kuivahtaa hetkessä, eivätkä kaikki rairuohon siemenet pysty itämään.

Valitse perinteiseen kylvökseen raiheinän siemeniä. Vaihtoehtoisesti voit käyttää eri viljojen siemeniä, sillä oraat toimivat nekin pääsiäisruohona. Jos kylvät ohraa tai vehnää, voit vaikka leikata niistä aamuisin smoothieen vihreää.

Kylvä rairuoho mieluummin liian tiheästi kuin säästellen, muuten nurmikostasi tulee liian harva. Sirottele siementen päälle ohuen ohut kerros multaa. Siirrä kylvös lämpimään paikkaan esimerkiksi ikkunalaudalle. Osa idättää siemenet myös talouspaperin päällä, mutta mullassa kosteus pysyy paremmin yllä ja kevään tullen sen voi siirtää vaikka parvekkeelle kasvamaan ja jatkaa ruohon leikkaamista.

 

Vauhtia rairuohon kasvuun

Laita rairuohon päälle läpinäkyvä muovipussi tai tuorekelmu, jotta siemenet turpoavat kosteudesta ja itäminen käynnistyy nopeasti. Ilman kelmua kylvös saattaa kuivua liiaksi ja epäonnistua. Myös liiallinen kosteus on huonosta, joten kelmuun kannattaa pistellä reikiä. Poista kelmu, kun siemenet ovat itäneet ja ruohonkorret alkavat pilkistää. Jos haluat nopeuttaa ruohon kasvua, voit laittaa kasvatusastian päälle esimerkiksi läpinäkyvän kakkukuvun, jonka suojissa versoilla on tilaa kehittyä. Kupu muodostaa kylvökselle kuin minikasvihuoneen, jossa ilmankosteus säilyy ihanteellisena.

Hoida ja koristele

Kun olet saanut rairuohon kasvamaan, muista ylläpitää sitä sumuttelemalla vaikka joka päivä, jotta multa pysyy tasaisen kosteana. Voit parturoida rairuohoa tasaiseksi, jos jotkut korret venähtävät muita pidemmiksi. Lisäksi voit koristella rairuohon haluamallasi tavalla. Esimerkiksi kauniit Helmenvalkoiset Koristekivet tai Isot Koristekivet sopivat kauniisti reunustamaan rairuohovatia ja ehkä joukkoon voi sujauttaa myös muutaman suklaamunan pääsiäisen kunniaksi.

 

 

 

Etsi