Multa on kasvien koti
Kasvien juuret kasvavat mullassa, se on niiden maailma. Mullan tulee tarjota kasvin juurille monenlaisia elintärkeitä palveluja. Juurten avulla kasvi kiinnittyy tukevasti kasvualustaansa, sillä sen tulee pysyä tukevasti paikoillaan voidakseen kasvattaa vartensa ylöspäin kohti auringonvaloa.
Mullasta kasvi ottaa juurillaan tarvitsemansa veden ja ravinteet. Hyvässä mullassa kasvin juuret kasvavat nopeasti vahvoiksi. Se taas on edellytys sille, että kasvin maanpäälliset osat kasvavat mahdollisimman hyvin. Kasvu lähtee juurista, ja toimiva juuristo auttaa kasvia sen kaikissa kasvuvaiheissa.
Tilaa vedelle ja ilmalle
Hyvässä mullassa vesi ja kaasut pääsevät liikkumaan. Juuret tarvitsevat jatkuvasti happea, minkä vuoksi maan sisällä kaasujen pitää pystyä vaihtumaan. Mullan huokoinen mururakenne siirtää veden kasvin juurien ulottuville, mutta päästää ylimääräisen veden valumaan alaspäin, jotta juuret eivät tukehdu ja mätäne.
Toisaalta mullan kapillaaristen ominaisuuksien tulee olla hyvät, jotta vesi voi nousta myös ylöspäin juurille. Jos on todennäköistä, että kasvi pääsee kuivahtamaan, kuten kesäkukat amppeleissa ja ruukuissa, voidaan mullan vedenpidätyskykyä lisätä sekoittamalla siihen kosteutta pidättäviä raaka-aineita, kuten sammalta.
Ravinteita kasvuun
Kasvaakseen hyvin kasvi tarvitsee monia eri ravinteita oikeina pitoisuuksia. Ravinteet ovat kasvin juurien saatavilla vain maanesteeseen liuenneina. Käyttämällä kivennäislannoitteita saadaan multaan juuri halutut pitoisuudet kasvien tarvitsemia ravinteita, mutta jos halutaan vähentää heti aloitettavan hoitolannoituksen tarvetta, voidaan käyttää erilaisia hitaasti vapautuvia lannoitteita, kuten luomulannoiteita tai pitkävaikutteisia mineraalilannoiterakeita.
Ravinteiden pidätyskyky on tärkeä ominaisuus. Se on mullan kykyä sitoa itseensä liukoisia, esimerkiksi lannoitteen mukana tulevia ravinteita ja vapauttaa niitä myöhemmin kasvien käyttöön. Mullan happamuuden tulee olla kasvilajille sopivalla tasolla, suurin osa kasveista kasvaa parhaiten kun mullan pH-arvo on noin 6,5.
Multa on elävää
Hyvä multa ei pysy muuttumattomana, vaan se on elävää materiaalia, jossa koko ajan tapahtuu fysikaalisia, kemiallisia ja biologisia muutoksia. Biologisesti aktiivinen multa auttaa kasvia sietämään paremmin esimerkiksi kuivia jaksoja, ja se puskuroi eri tekijöiden aiheuttamia kemiallisia muutoksia vähentäen näin kasville aiheutuvaa stressiä.
Biologista aktiivisuutta saadaan multaan erityisesti erilaisilla orgaanisilla raaka-aineilla, esimerkiksi kompostilla ja luomulannoitteilla. Hyvä multa ei ole rakenteeltaan aivan tasaista jos sitä katsoo tarkasti, vaan erikokoiset partikkelit luovat rakennetta, jossa juuristo viihtyy.
Eri kasveilla on erilaiset vaatimukset ravinteiden ja muiden ominaisuuksien kuten happamuuden suhteen, minkä vuoksi kasville kannattaa valita juuri sille sopiva multa.
Viherrakentamisen kasvualustat
Viherrakentamisessa – esimerkiksi pihojen, puistojen, nurmialueiden rakentamisessa käytettävät kasvualustat eroavat selvästi pakatuista säkkimullista. Viherrakentamisessa käytetään tyypillisesti useita kymmeniä tonneja multaa pienemmissäkin kohteissa, joten tuotteet valmistetaan ja toimitetaan irtotavarana autokuormittain.
Nurmialueiden täytyy sietää tiivistymistä, minkä takia kivennäismaa-ainekset hiekka, hieta ja savi ovat tärkeimmät raaka-aineet. Kivennäismaa-aineksen raekokojakauman valinnalla saadaan mullalle haluttu vedenpidätys- ja läpäisykyky.